Ranskan viranomaiset: Notre Damen täydellinen tuho oli kiinni 15–30 minuutista

Kaksikymmentä korkeuksiin kiivennyttä palomiestä onnistui estämään palon leviämisen.

Turistit jättivät kukkia sillalle lähellä Notre Damen palossa turmeltunutta katedraalia tiistaina.

Katja Ihatsu

Pariisin Notre Damen katedraalin maanantai-iltaisen tulipalon leviäminen kattorakenteista koko rakennukseen oli pienestä kiinni.

Sisäministerin valtiosihteeri Laurent Nuñez sanoi ranskalaisen L'Express-viikkolehden mukaan, että rakennuksen tuho oli kiinni vartista tai puolesta tunnista.

– Noin kaksikymmentä Pariisin palolaitoksen palomiestä torjuivat henkensä kaupalla tulta rakennuksen kahdessa tornissa, jotta pystyivät estämään palon leviämisen rakennuksen sisällä. Se pelasti rakennuksen, hän sanoi.

Palon kriittisin vaihe oli ohitettu kello 22.50 paikallista aikaa. Kello 3.30 palomiehet ilmoittivat saaneensa palon hallintaansa. Paloa torjui yli 400 palomestä.

Ensimmäinen palohälytys Notre Damesta tuli kello 18.20 maanantai-iltana, mutta tulta ei löydetty. Toinen hälytys tuli 18.43, jolloin tulen huomattiin leviävän rakennuksen katolla, joka tuhoutui. Myös 96 metrin korkeuteen nouseva torni paloi.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron lupasi tiistaina, että palon turmelema katedraali kunnostetaan viidessä vuodessa.

– Siitä tulee entistä kauniimpi. Pystymme siihen, hän sanoi televisiopuheessaan.

Macronin piti alunperin pitää televisiopuhe Ranskan poliittisista linjauksista maanantai-iltana, mutta se peruttiin tulipalon takia. Tiistain puhe keskittyi Notre Damen onnettomuuteen.

Linjapuhe kuullaan Ranskan median mukaan "lähipäivinä".

Macronin asemaa on koetellut pian puoli vuotta protesteja järjestänyt keltaliiviliike, johon presidentti vastasi järjestämällä suuren keskustelukiertueen, joka on juuri päättynyt.

Lue myös:

Toimittajamme Pariisissa – kaupunkilaiset surevat tulipalon runtelemaa katedraalia kuin sairasta omaistaan

Notre Dame on Ranskan symboli, jonka vallankumous tärveli ja suurromaani pelasti – "Se vaikutti ikuiselta"

"Notre Dame on kuin äitihahmo keskellä Pariisia" – sarjakuvataiteilija Ville Ranta oli palopaikalla ja järkyttyi näkemästään

Syyttäjä: Notre Damen tulipalon todennäköinen syy on onnettomuus, tuhopolttoa ei epäillä

Notre Damen katedraalin ympärille saatiin juuri pystytettyä 500 tonnia painavat rakennustelineet, kun tulipalo syttyi

Toimittajamme palaneen Notre Damen luona: "Täällä on aikamoinen härdelli – kirkon korkeudesta hävinnyt 25–30 metriä"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (8)

Vastaa
Utelias ihminen
Miete
Mitkähän ovat palon aiheuttaneen remonttifirman taustat ja vastuu tapahtuneesta? Siitähän ei ole puhuttu mitään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nipa
Vast: Miete
Eipä montaa muutakaan tähdellistä ole tapauksesta uutisoitu. Miksiköhän ei??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ihmettelijä
Vast: Miete
"Miksiköhän ei??"

Ehkä tällaiset asiat tutkitaan ensin hyvin tarkkaan ennenkuin aletaan heittelemään villejä veikkauksia.

Täällä selvästi taas toivotaan että jotenkin löytyisi "sopiva" syyllinen. Ootte te yksiä veijareita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kalle
Vast: Miete
"Utelias" yhtiöllä on 65 vuoden kokemus peruskorjaamisesta. Kyseessä on perheyhtiö jolla on valtion myöntämä toimilupa historiallisten rakennuksien peruskorjaamiselle.
Notre Damen kunnostus on valtava savotta, tästä huolimatta työmaalla oli palopäivänä töissä vain kaksitoista työntekijää, ei siis mikään telakka jonne kuka tahansa voi työntää nenänsä. Alue on jatkuvasti poliisin ja sotilaiden valvonnassa.

Vastuuta on tässä vaiheessa turha vierittää kenenkään niskoille. Periaatteessa päävastuussa paloturvallisuudesta on katedraalin arkkitehti ja hän saattaa joutua tuomituksi mikäli työmaalla on esiintynyt laiminlyöntejä ja mikäli oikeus katsoo, että hän olisi kyennyt ennalta ehkäisemään tuhon ja omannut riittävän budjetin tarvittavien varotoimenpiteiden asettamiseksi.
Mikäli tutkimuksissa ei havaita laiminlyöntejä, kyse on tahattomasta vahingonteosta ja tällöin valtio kantaa vastuun tapahtumista.

Työntekijät lähtivät 17.30 paikallista aikaa. Ensimmäinen hälytys saatiin 18.23 ja liekit havaittiin 18.50 Suuri valtaosa työmaapaloista syttyy kahdentunnin sisällä tulitöiden päättymisestä.

Asiantuntijat väittävät, ettei yli 800 vuotiset kovat tammihirsirakenteet syty pienestä kipinästä. Entä työntekijöille asetetut lankkusillat ?
Pari kuukautta sitten Ranskan televisio oli tehnyt reportaasin korjaustöistä. Journalistit kuvasivat ullakolla valkoiset suojapuvut päällä. Työntekijöillä oli haalarit. Ilmeisesti ullakolla oli sen verran pölyä, että siltä oli suojauduttava. Tiiviydestä riippuen, pöly on jopa räjähdysmäisen tulenarkaa.
Rälläköinnistä aiheutuvan kipinän lämpötila on 3000 astetta ja vielä maahantullessa se on 500 astetta. Yksi ainoa kipinä saattaa kyteä tuntikausia ennen varsinaisen tulipalon esiintymistä. Kun liekit nielaisevat pölyn... wouf !
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Agentti 0,7
Maailman tärkein uutinen?
Yhdestä pyhätöstä 12 juttua mutta sanallakaan ei uutisoida Tanskan tämänhetkisiä tapahtumia. Eipä siinä, en yhtään ihmettele. Varjelkaamme kansaamme oikeasti ikäviltä uutisilta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kapa
Vast: Maailman tärkein uutinen?
Eikä minun varastetusta polkupyörätäkään ollut yhtään uutista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mesu
Outoa
Kun vanha kirkko tuhoutuu niin heti löytyy 800 mil rahaa ja hallitus ja presidentti kokontuu jos ihmisiä kuolee tai tulee luonnon katastrofi niin vaan voivotellaan. Ihme seinien pavontaa eikö rakennus ollut vakuutetuu ja miksi vero rahojakin tullaan tähän käyttämään. Eikö eussa ole myöskään tärkeämpää asiaa ja suomen lehdistöllä?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ei niin outoa
Vast: Outoa
Jos länsimaissa sattuu iso katastrofi, niin kyllä sen tuhojen korjaamiseen käytetään verorahoja, esim. hätämajoituksen, muonituksen ja puhtaan veden hankintaan. Tarjotaan kriisiapua, rakennuksia ja tiestöä korjataan jne. Lisäturvaa toki moni hankkii vakuutuksilla, mutta ne ovat vapaaehtoisia. Ei länsimainen hallitus jätä ihmisiä kadulle omin nokkinensa selviämään. Muuallakin maailmassa hallitukset auttavat parhaansa mukaan katastrofien uhreja, kaikkialla tosin ei ole paljonkaan resursseja.

Se, onko Notre Damen tulipalo ja osittainen tuhoutuminen iso juttu vai ei, on makuasia ja riippuu ihmisen arvoista. Monille tapaus on merkittävä ja he haluavat tietää tapahtuneesta, siksi media kertoo siitä. Samoin riippuu ihmisen arvoista, haluaako hän esim. osallistua keräyksiin tai haluaako hän verovaroja käytettävän kirkon korjaamiseen. Ilmeisesti Ranskassa huomattavan monet haluavat näin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »