"Notre Dame on kuin äitihahmo keskellä Pariisia" – sarjakuvataiteilija Ville Ranta oli palopaikalla ja järkyttyi näkemästään

Tunnelma Pariisissa on järkyttynyt, mutta palo ole Ville Rannan mielestä kuitenkaan yhtä synkkä tragedia kuin vuoden 2015 terrori-iskut. Ranta tekee parhaillaan Ranskaan liittyvää sarjakuvakirjaa Pariisissa.

Ian Langsdon
Notre Damen katedraali vaurioitui pahoin maanantai-iltana alkaneessa tulipalossa. Tulipalon arvellaan saaneen alkunsa rakennustyömaalta.
Notre Damen katedraali vaurioitui pahoin maanantai-iltana alkaneessa tulipalossa. Tulipalon arvellaan saaneen alkunsa rakennustyömaalta.

Anna Kilponen

Pariisissa tilapäisesti asuva oululainen sarjakuvataiteilija Ville Ranta havaitsi Notre Damen katedraalin palon ensin Twitterin uutisvirrasta ja yllättyi. Miltei saman tien hän päätti perheineen lähteä palopaikalle.

He tulivat sinne vähän ennen vähän ennen kahdeksaa illalla ja viipyivät siellä tunnin verran. Näkyä Ranta kuvailee hurjaksi ja kammottavaksi: kirkko oli ilmileikeissä.

– Kun tulimme metrosta ulos kilometrin päästä tapahtumapaikalta, taivas oli täynnä savua. Siitä tuli inhottavasti mieleen New Yorkin 11. päivän terrori-iskut. Tulimme paikalle etupuolelta, ja se näytti ihan hirveältä sieltä käsin, kuten myös sivulta. Näytti kuin koko kirkko palaisi ihan maan tasalle. Sitten kävelimme rakennuksen taakse. Kaksoistornit eivät onneksi olleet tulessa ja peräseinä oli pystyssä. Ei se onneksi ihan maan tasalle palanut, kuoret ovat jäljellä, Ranta kuvailee.

Paikalla oli hänen mukaansa kova tungos, ja poliisi hätyytti ihmisiä pois tieltä, ohjasi paloautoja siltojen yli ja yritti sulkea siltoja. Notre Damen aukiolle ihmisjoukkoa ei päästetty, kuten ei myöskään koko Citén saarelle, jossa katedraali sijaitsee.

– Pari metropysäkkiäkin oli suljettu Notre Damen ympäriltä. Sen sijaan Notre Damen takana sijaitseva pieni Saint-Louisin saari oli auki ja menimme sinne.

Ihmisiä oli kerääntynyt katsomaan Seinen rantojen molemmin puolin, osa oli kiivennyt metallisten kirjanmyyntikojujen päälle ja sillan kaiteille.

– Siellä oli hyvin järkyttynyttä väkeä paikalla.

Presidentti Emmanuel Macronin lupauksessa rakentaa Notre Damen katedraali uudelleen on Rannan mielestä oikeaa asennetta.

– Se on niin tunnettu maamerkki Pariisissa, maailmanlaajuinen monumentti, että se koskettaa samalla tavalla muitakin kuin pariisilaisia. Siinähän se on seissyt 1300-luvulta asti ja selvinnyt monenlaisesta. Ehkä siitä vielä jonkinlaisen saa tämänkin tuhon jälkeen, mutta sisältähän se on täysin tuhoutunut.

Kun Pariisin pohjoisosassa, Montmartrella asuva Ranta vei nuorinta lastaan tiistaiaamuna kouluun, oli selvää, mikä oli päivän puheenaihe vanhempien kesken.

– Koululla oli muuten arkinen tunnelma, mutta äänensävystä ja keskusteluista huomasi, että se oli kaikilla mielessä.

Notre Dame on useita kertoja Pariisissa vierailleelle Rannalle varsin tuttu paikka. Hän oli suunnitellut menevänsä sinne pääsiäisen aikaan kuuntelemaan Bachin Johannes tai Matteus -passiota.

– Se on merkittävä konserttipaikka, jossa pidetään paljon klassisen musiikin konsertteja ja kirkkokonsertteja. Nyt näyttää siltä, että ilmeisesti myös kirkon legendaariset urut ovat tuhoutuneet, harmittelee Ranta.

Hän kertoo ikuistaneensa Notre Damen useita kertoja myös luonnoskirjoihinsa.

– Ei siitä ole monta päivää, kun siellä viimeksi kävin (ennen paloa). Se on pariisilaisille Eiffel-tornia tärkeämpi kaupungin symboli. Eiffel edustaa pariisilaisille modernia uutta kaupunkia ja Notre Dame vanhaa historiallista Pariisia. Notre Dame on äitihahmo keskellä Pariisia, se on ollut siinä aina.

Notre Dame on useita kertoja Pariisissa vierailleelle Ville Rannalle varsin tuttu paikka. Hän oli suunnitellut menevänsä sinne pääsiäisen aikaan kuuntelemaan Bachin Johannes tai Matteus -passiota.
Notre Dame on useita kertoja Pariisissa vierailleelle Ville Rannalle varsin tuttu paikka. Hän oli suunnitellut menevänsä sinne pääsiäisen aikaan kuuntelemaan Bachin Johannes tai Matteus -passiota.

Vaikka Notre Dame puhuttaa ja järkyttää, ei palo ole Rannan mielestä kuitenkaan sen kaltainen tragedia kuin vuoden 2015 terrori-iskut Pariisissa. Hän vieraili kaupungissa pari viikkoa iskujen jälkeen. Tunnelma oli silloin toinen.

– Silloin ihmisten elämä suorastaan pysähtyi ja tunnelma oli todella synkkä. Lisäksi ihmiset olivat peloissaan. Nyt ei ole sellainen sokkitunnelma kuin silloin, vaan pelkästään surullinen.

Vaikka näyttää siltä, että Notre Damen palon syy ei ole tuhotyö vaan onnettomuus, kertoo Ranta erään tuttavansa epäilleen ensiksi terrori-iskua.

– Kaksoistornit remontoitiin perusteellisesti joitakin vuosia sitten ja ne olivat pitkään hupun alla ja telineiden ympäröiminä. Nyt remontti oli siirtynyt siihen keskiosaan. Kun katto oli romahtanut, rakennustelineet törröttivät pystyssä. Vaikuttaa siltä, että palo oli ihan selkeästi rakennustyömaasta lähtöisin.

Rannan mukaan oli onni onnettomuudessa, että taideaarteita saatiin pelastettua ja esimerkiksi apostolien patsaat oli viety remontin alta pois. Sen sijaan hän arvelee, ettei palossa romahtanutta puista keskustornia voida noin vain rakentaa takaisin.

– Palossa on koettu monenlaisia menetyksiä. Korjaus tulee varmasti maksamaan käsittämättömän suuria summia. Luulen, että ranskalaiset, kansainväliset yritykset ja suurrikkaat tulevat osallistumaan sen uudelleenrakentamiseen. Olisi aika vaikea kuvitella, että sitä ei rakennettaisi uudestaan.

Savun hajua Ranta ei havainnut tiistaina ainakaan asuinpaikkansa lähettyvillä Montmartressa eli 18. kaupunginosassa, josta on nelisen kilometriä matkaa Notre Damelle.

– Heti aamulla oli tarkistettava puhelimestani uutiset, että vieläkö katedraalin seinät ovat pystyssä.

Työhuoneelleen 11. kaupunginosaan aamulla lähtiessään Ranta pohti vielä, palaisiko Notre Damen kautta, jotta näkisi, miltä siellä näyttää nyt.

Ville Ranta muutti Pariisiin tammikuussa ja muu perhe seurasi perässä maaliskuun alussa. Heillä on tarkoitus asua Pariisissa heinäkuuhun asti, sillä Ranta tekee parhaillaan Ranskaan liittyvää sarjakuvakirjaa, jota hän myös kirjoittaa ranskaksi yhteistyössä kustannustoimittajansa kanssa.

– Täällä on niin paljon sarjakuvantekijöitä ja kustantajia, että olen aina vähän väliä pyrkinyt tulemaan tänne saadakseni kommentteja ja uusia ideoita. Yksinäistä työtähän tämä on, eikä minulla ole paljon kollegoita. Minulla on täällä hyvä kustannustoimittaja. Se on suuri syy olla täällä.

Takavuosina Ranta on vieraillut Pariisissa tiheämmin, mutta oleillut lyhyempiä aikoja. Hän on saanut myös vuonna 2017 Ranskan valtiolta ritarin arvonimen työstään suomalaisen ja ranskalaisen kulttuurin saralla.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun minulla on perhe mukana. Siinä olikin melkoinen järjestely, että ylipäätään pääsimme tänne. Sain valtion viisivuotisen apurahan, joka mahdollisti tämän matkan.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.