Toimittajamme palaneen Notre Damen luona: "Täällä on aikamoinen härdelli – kirkon korkeudesta hävinnyt 25–30 metriä"

Ranskalaiset ovat väriin, sukupuoleen tai uskontoon katsomatta järkyttyneitä Notre Damen palosta, kertoo Pariisissa asuva Lännen Median avustaja Patrick Le Louarn. Katedraalin alue on tulvillaan vakavia ihmisiä, joilla ei ole kuin yksi puheenaihe. Le Louarn kertoo, että kun katsoo katedraalia sivulta, huomaa, että sen korkeudesta on hävinnyt kymmeniä metrejä ja koko katto on romahtanut.

Katedraalin palo keräsi paikalle järkyttyneitä ihmisiä, joista osa itki ja rukoili kirkon pelastumisen puolesta.
Katedraalin palo keräsi paikalle järkyttyneitä ihmisiä, joista osa itki ja rukoili kirkon pelastumisen puolesta.

Jussi Orell
Patrick Le Louarn

Pariisi

Maanantai-iltana syttynyt palo kerää yhä valtavasti ihmisiä Notre Damen katedraalin lähialueille, kuten Seine-joen rannoille, kertoi Lännen Median avustaja Patrick Le Louarn Pariisista tiistaina aamupäivällä.

– Täällä on yhä aikamoinen härdelli. Kaupungin ydinkeskusta on osittain suljettu liikenteeltä ja osa metropysäkeistä on kiinni. Ihmiset ovat selvästi surullisia, järkyttyneitä ja vakavia. Palo oli yleinen puheenaihe myös lähijunissa ihmisten sukupuoleen, väriin tai uskontoon katsomatta, Le Louarn kertoo.

Katedraalin alueelle on tullut paikallisten ihmisten ja turistien lisäksi vähintään satoja toimittajia.

– Täällä kuulee nyt lähes kaikkien maiden kieliä, Le Louarn kuvailee.

Pahoin palanut katedraali on lohduton näky.

– Sellainen, joka ei tunne rakennusta ennestään, voisi edestä päin sitä katsoessaan ajatella, ettei mitään ole tapahtunut. Mutta kun menee vasemmalle sivustalle, huomaa, että kirkon korkeudesta on hävinnyt 25–30 metriä ja koko katto on pois.

– Sen sijaan rakennustelineet, joiden luota palon arvellaan lähteneen liikkeelle, ovat vielä osittain pystyssä mutta ne ovat vääntyneet, Le Louarn selvittää.

Notre Damen palo syttyi maanantai-iltana noin kello 20 Suomen aikaa. Palomiehet kävivät läpi yön raivokasta taistelua liekkejä vastaan.

Palo saatiin hallintaan noin klo 4.30. Suomen aikaa.

Alustavan arvion mukaan palo sai alkunsa kirkon kattorakenteista, josta se levisi ullakolle ja sieltä katon keskellä olevaan torniin. Kirkossa tehtiin parhaillaan laajaa korjaustyötä. Ranskan syyttäjävirasto on jo aloittanut tutkinnan asiasta, mutta tahallista sytyttämistä ei epäillä.

Notre Damen palo keräsi väkeä Pariisin kaduille, juttu jatkuu videon jälkeen.

Rakastetusta katedraalista ehdittiin pelastaa Pariisin pormestarin Anne Hidalgon mukaan useita arvokkaita taide-esineitä. Joitakin niistä, kuten kuparipatsaita oli jo viety aiemmin turvaan korjaustöiden vuoksi. Suurin osa taideteoksista ja pyhäinjäännöksistä onnistuttiin pelastamaan.

Päärakenteet ja turisteille tutut, kaksi länsipäätyä reunustavaa suurta kellotornia säästyivät liekeiltä. Sen sijaan kirkon katto ja torni romahtivat.

Palo ei aiheuttanut kuolonuhreja, mutta ainakin yhden palomiehen on kerrottu saaneen vammoja sammutustöissä.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jo luvannut, että rakennus kunnostetaan.

Kahden vanhan kirkon raunioille nousseen Notre Damen katedraalin rakennustyöt aloitettiin 1100-luvulla ja ne saatiin valmiiksi 1300-luvulla. Katedraali on vaurioitunut ja sitä on kunnostettu useita kertoja vuosien varrella.

Muun muassa Victor Hugon kirjasta Pariisin Notre Dame (Notre Damen kellonsoittaja) tuttu katedraali on suosittu turistikohde, jossa vierailee vuosittain 13-14 miljoonaa turistia.

Lue myös: Pariisissa Notre Damen tulipalo on ohi: päärakenteet ja kaksi kellotornia säästyivät liekeiltä – tämä palosta tiedetään

"Rakennamme tämän katedraalin uudelleen", vakuutti presidentti Emmanuel Macron

Notre Damen palo saatu rajattua – katto ja yksi torni ovat romahtaneet

Kommentti: ”Sehän on ollut meillä ikuisesti" – Ranskan kansallisaarteen Notre Damen palo järkytti syvästi

Tulipalo Notre Damen katedraalissa Pariisissa, katto ja torni romahtaneet – "Osa meistä palaa"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
n.m.
Ei vain yksi palo
Pariisin toiseksi suurimmassa kirkossa, Saint-Sulpicen kirkossa oli tulipalo kuukausi sitten. Notre Damen palo pääsiäisviikolla ennen presidentin puhetta. Toivottavasti palojen syttymissyyt selvitetään perinpohjin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »