Niinistö ja Putin tapasivat Pietarissa – äkisti päättyneet keskustelut jatkuvat myöhemmin illallisen merkeissä

Suomen Venäjä-suhde ei presidentti Niinistön mukaan eroa muista Pohjoismaista

Presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö kutsuivat toisiaan Pietarissa etunimillä.
Presidentit Vladimir Putin ja Sauli Niinistö kutsuivat toisiaan Pietarissa etunimillä.

Pietari

Maarit Uber

Presidentti Sauli Niinistön ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin Pietarin tapaamisen anti tiistaina jäi kevyeksi, sillä keskusteluaikaa oli tavallista vähemmän. Myöhässä alkanut, hieman toista tuntia kestänyt tapaaminen Putinin kanssa jäi Niinistön mukaan jopa hieman kesken. Sekä Putinin että Niinistön piti kiirehtiä arktisen foorumin pääistunnon paneeliin.

Niinistö kertoi kahdenkeskisestä tapaamisestaan Vladimir Putinin kanssa toimittajille alkuillasta tiistaina.

Putinin tiistain alkuillan ohjelmaan kuului myös muiden Pohjoismaiden johdon kahdenkeskisiä tapaamisia. Niinistön mukaan on merkittävää, että Ruotsin ja Norjan pääministerit ovat saapuneet Pietariin. Myös Islannin pääministeri oli menossa tapaamaan Putinia kahden kesken.

– Ymmärtääkseni tänne on tultu ihan asiaa puhumaan ja sitä he parastaikaa tekevät kahdenvälisissä neuvotteluissa. Merkittävää on, että pitkään pitkään aikaan ensimmäistä kertaa Ruotsin ja Norjan pääministerit vierailevat täällä.

Niinistö ei näe suurta eroa Suomen ja muiden Pohjoismaiden Venäjä-suhteessa.

– Vanhastaan on nähty, että minä olen tavannut Putinia ja Ruotsin ja Norjan pääministerit eivät ole.

Venäjää vastaan asetetut pakotteet nousivat esille useaan otteeseen pääistunnon aikana. Pakotteiden esillä pitäminen arktisessa foorumissa oli Niinistön mukaan sopivaa.

– Ei siinä mitään huonoa, tulivat erilaiset näkökulmat esiin, Niinistö tiivisti.

Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan johto ei ole tavannut Venäjän johtoa vuosiin Ukrainan tilanteen johdosta. Suuri osa pakotteista johtuu Venäjän sotaisista toimista Ukrainassa.

Pääistunnossa Pohjoismaiden päämiesten keskellä aluksi rennon oloisena istuneen Putinin olemus kiristyi pakoteasioiden ja Ukrainan hiipiessä keskusteluihin.

Putin kutsui Niinistöä pääistunnossa kotoisasti Sauliksi ja jo kahdenkeskisen tapaamisen alussa kuultiin sinuttelua. Niinistöltä kysyttiin, miksi hän puhutteli Putinia etunimellä pelkäksi Vladimiriksi.

– Havaittuani, että hän puhutteli minua etunimellä tein saman, Niinistö vastasi.

Se oli Niinistön mukaan kohteliasta.

Presidentit keskustelivat myös Suomen kesällä alkavasta EU-puheenjohtajuudesta sekä ensi kuuhun jatkuvasta Euroopan neuvoston puheenjohtajuudesta.

Venäjän duuma ei enää lähetä edustajiaan Euroopan neuvoston kokouksiin. Vaarana on, että Venäjä jättää koko järjestön. Venäjä menetti aiemmin äänioikeutensa neuvostossa Krimin laittoman miehityksen ja Itä-Ukrainan sotatilanteen seurauksena.

Niinistöä kiinnostaa, miten tilanteesta päästään eteenpäin.

– Enemmistön kanta Euroopassa on, että olisi hyvä, jos venäläiset eivät lähtisi Euroopan neuvostosta, Niinistö summasi.

Putin antoi Niinistön mukaan selvän signaalin siitä, että venäläisten pitäisi olla jäseniä täysillä oikeuksilla.

Suomen pian päättyvän puheenjohtajuuden aikana ehtii Niinistön mukaan tulla vain negatiivinen ratkaisu, positiivista ei ehditä saada aikaan.

Niinistö harmitteli, että presidentit eivät ennättäneet juuri paneutua kansainvälisiin aiheisiin kuten asevalvontakysymyksiin kahden kesken. Niinistö osallisuu myöhemmin tiistaina Putinin isännöimille illallisille, jolloin Putin on luvannut avata asioita lisää.

Niinistöä kiinnostavat Putinin näkemykset esimerkiksi asevalvonnasta, Venäjän ja Yhdysvaltain suhteesta sekä Syyrian ja Venezuelan tilanteesta.

Niinistö joutunee kuitenkin poistumaan illalliselta kesken kaiken ehtiäkseen vielä tiistain puolella Pietarista Helsinkiin lähtevään Allegro-junaan. Illalliselle osallistuu myös muiden Pohjoismaiden johto. Niinistö korosti, että he eivät ole siihen mitenkään pakotettuja.

– Kannattaa tehdä selväksi, että jokainen on täällä omasta tahdostaan eikä mistään muusta syystä.

Niinistö puhui Putinin kanssa kahden kesken myös jätehuoltoon liittyvistä kysymyksistä. Niinistön mukaan Venäjällä on suurta huolta jätehuollosta.

– Tiedossa on, että suomalaiset ovat kehittäneet ratkaisuja.

Niinistö toivoo suomalaisten pääsevän alan Venäjän markkinoille. Siitä olisi hänen mukaansa hyötyä sekä suomalaisille että venäläisille.

Muitakin ympäristöaiheita käsiteltiin, muun muassa Pietarista kaakkoon sijaitsevaa Krasnyiborin ongelmajätekaatopaikka. Kaatopaikan puhdistaminen ei ole Niinistön mukaan edennyt niin kuin jossain vaiheessa toivottiin.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Päivän kakkara
Onkohan tässä flirttailun makua?
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Päivän kakkara
Kyllä meidän Sauli pistää Putinille jauhot suuhun.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Leikkihalut ja - kalut..., ehei nyt sentään!
Venäjän kanssa ei kannata leikkiä...., ettei Iso Naapuri ota tosissaan ja ryhtyisi leikkimään niitä lempileikkejään. No, Niinistö tietää kylkä rajoitteet!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kahden kerroksen väkeä
Puoluejohtajat ne vaalistudiossa keskustelevat keskenään niitä näitä maan turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
Samaan aikaan presidentti keskustelee kahden kesken Putinin kanssa.

Sauli varmaan selittää Utvassa mistä juteltiin ja sovittiinko jotain. Sitten joskus syssymmällä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Venäjä vei keskustelut hakkaamansa maaliin
Pienten valtioiden on turha leikkiä Venäjän karhun kanssa. Putin vei taas 6-0.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »