Kongossa on todettu jo yli 1 000 ebola-tartuntaa – alueen epävakaus hidastaa vastatoimia

WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus kertoi kaksi viikkoa sitten järjestön toimista ebolan leviämisen ehkäisemiseksi Kongossa.

Ilkka Hemmilä, Reuters

Tuhannen ebola-tartunnan rajapyykki on rikkoutunut Kongossa, maan terveysministeriö kertoo uutistoimisto Reutersin mukaan. Tartunnan saaneista 629 on kuollut. Kyseessä on maailman toiseksi vakavin ebolaepidemia.

–  Kokonaismäärä on nyt 1 009 tapausta, ministeriö kertoi tiedotteessa maanantaina.

Ministeriön mukaan se on kuitenkin yhteistyötahojensa kanssa onnistunut rajoittamaan taudin leviämistä.

Ebolaepidemia Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa alkoi viime vuonna. Yli puolet potilaista tappavan verenvuotokuumeen leviämistä pyritään ehkäisemään uusin keinoin, kuten testirokotteella ja uusia hoitokeinoja kokeilemalla.

Toimintaa kuitenkin haittaavat alueella vallitseva turvattomuus ja yleinen epäluulo. Viime kuusta alkaen viiteen ebolaa hoitavaan keskukseen on hyökätty, joissain tapauksissa aseellisesti. Niiden seurauksena Lääkärit ilman rajoja -yhdistys on keskeyttänyt toimintansa epidemia-alueella.

Vakavampi ebolaepidemia on koettu aiemmin vain Länsi-Afrikassa vuosina 2013–2016, jolloin ainakin 11 000 ihmistä kuoli taudin seurauksena.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Hyvät lomailijat!
Älkää ihmeessä matkustako tuon kaltaisiin tautisiin maihin hakemaan pöpöjä tänne!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kumpi
Onko virus lääkeyhtiöiden testilaboratorioista vai luonnon keino yrittää selviytyä ihmisen aiheuttamasta ylikansoittumisesta? Molemmilla on spekuloitu
Tuskin saamme koskaan varmuutta asiaan!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kumpi
Ihan on luomua. Kuuluu sen saman virushautomon luonnontuotteisiin, mistä aidskin on peräisin. Monesti nämä eri pandemiavirukset ovat serkkuja kuten kreikkalaisen 6-valjakon hevoset. Terhakkaita, virkeitä ja sitkeitä. Myös ällistyttävän uusiutumis- ja muuntumiskykyisiä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vähätietävälle pikkulusikallinen arkitodellisuutta
Ebolalla on veikeä ominaisuus. Se leviää huomattavalla nopeudella. Laskin edellisen KAAOKSEN ja KAUHEAAuden aikana, että vapaasti liikkuessaan se käy koko maapallon väestön läpi vajaassa vuodessa. Nykyisestä väestöstä, noin 7,4 miljardia on vuoden kuluttua jäljellä noin 2 -2,5 miljardia. Jos sitäkään. Toisen pandemian jälkeen koko väestö on redusoitunut noin 0,7 - 0,8 miljardiin.
Jäännösväestölle alkaa kaiken opetteleminen aivan alusta.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »