Analyysi: Trumpin uudelleenvalinnan tieltä poistui paha juurakko

Robert Muellerin raportti on kylmä suihku demokraateille. Tutkimusten jatkaminen voi olla äänestäjien silmissä vaarallinen tie, jos kouraantuntuvia tuloksia ei tule. Huomio saattaa nyt kääntyä Trumpin bisneksiin ja naisjuttuihin.

Jim Lo Scalzo
Donald Trump riemuitsi Muellerin raportin tutkimuksista, vaikka kysymysmerkkejä jäi runsaasti ilmaan.
Donald Trump riemuitsi Muellerin raportin tutkimuksista, vaikka kysymysmerkkejä jäi runsaasti ilmaan.

Seppo Ylönen

Presidentti Donald Trumpille sunnuntai oli juhlapäivä.

Erikoissyyttäjä Robert Muellerin tutkimuksissa ei ole löytynyt mitään raskauttavaa, joka todistaisi, että Trump vehkeili venäläisten kanssa vuoden 2016 presidentinvaaleissa Hillary Clintonia vastaan.

Moni Yhdysvaltain demokraateista oli toivonut, että Muellerin lähes kaksi vuotta kestäneet tutkimukset olisivat tuoneet päivänvaloon jotain räjähdysherkkää – jotain jolla Trump saataisiin valtakunnanoikeuteen tai vähintään torpedoitaisiin hänen uudelleenvalintansa vuonna 2020.

Muellerin tutkimusten pääviesti on kylmä suihku demokraateille. Savuavaa asetta ei löytynyt, vaikka selväksi on tullut, että venäläiset tekivät yhtä ja toista Trumpin vaalivoiton eteen.

Muellerin tutkimusten sivujuonteena on langetettu lukuisia oikeustuomioita venäläisille ja myös muutamalle Trumpin läheiselle avustajalle. Voi olla, että ikuiseksi arvoitukseksi jää se, miksi venäläisten ja Trumpin kampanjatiimin välillä oli niin paljon salaisia tapaamisia.

Trump kokee saaneensa nyt maineelleen täyspuhdistuksen. Se ei ihan pidä paikkaansa.

Ensinnäkin sunnuntai-iltana julkisuuteen tullut raportti on pelkkä nelisivuinen tiivistelmä, josta on vastuussa tuore oikeusministeri William Barr. Demokraatit haluavat koko raportin julkiseksi.

Toisekseen tiivistelmäkin jättää auki sen, estikö Trump oikeudenkäyttöä. Tällä tarkoitetaan ennen muuta tapahtumaketjua, joka johti FBI:n johtajan James Comeyn erottamiseen toukokuussa 2017.

Comey oli ennen potkuja vastuussa Venäjä-tutkimuksista. Trump on myöntänyt, että hän halusi eroon Comeysta Venäjä-tutkimusten vuoksi.

Selvittelyt Venäjä ja Trumpin kampanjan mahdollisesta yhteispelistä jatkuvat nyt kongressin toimesta. Niissä on demokraattien kannalta iso riski.

Jos niistä ei löydä enempää kuin Muellerin raportista, on tutkinta kuin tarjottimella annettu ilmainen vaaliapu Trumpille.

Jos taas asia jätetään tähän, voi Trump kehua olleensa alusta alkaen oikeassa väittäessään, että kyse on ollut pelkästä "noitavainosta".

Mutta jos selvitys Venäjän vaaliavusta tuo vesiperän, voi Trumpin taustoista löytyä muuta käyttökelpoista demokraattien vaalikampanjaan. Selvityksiä on pannut vireille kongressin edustajainhuone, joka siirtyi demokraattien käsiin viime marraskuun välivaaleissa.

Suurennuslasin alle joutuvat Trumpin bisnekset, eritoten säätiö, jonka väitetään ohjanneen hyväntekeväisyyteen tarkoitettuja varoja Trumpin vaalikampanjaan. Trump ei ole suostunut julkistamaan veroilmoituksiaan.

Myös tiedot vaitiolorahan maksamisesta Trumpin kanssa seksisuhteessa olleille naisille voivat poikia jotakin, sillä se tapahtui vaalien alla ja rikkoi ehkä vaalikampanjalakeja.

Trumpin entinen asianajaja Michael Cohen on saanut tästä jo syytteen. Eikö Trump tiennyt tästä mitään?

Ongelma on se, että Donald Trump ei ole tavallinen presidentti, johon pätisivät tavalliset säännöt. Skandaaleita tulee ja menee, eikä yksikään niistä johda muuhun Yhdysvaltain poliittisen kahtiajaon syvenemiseen.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Maamme
Media vieläkin syyttänee presidentti Trumpia, joka sammuttelee edellisen ja edellisten presidenttien aloittamia ja ylläpitämiä sotia. No aseteollisuudelle ja demokraateille ei tuntuisi olevan nyt "juhlapäivä!.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maamme
joo,käsittämättömän sotaisia ja epärehellisiä nämä itseään demokraateiksi kutsuvat on..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maamme
Kröhöm. Tasan YHDEN PÄIVÄN sen jälkeen, kun trump saavutti kiistatta yhden suurimmista sisäpoliittisista voitoistaan, hän kirjaimellisesti heitti sen tuoman edun pesuveden mukana pois, julistamalla että hänen hallintonsa aikoo tunnustaa golanin kukkulat osaksi israelia. Tämä on täydellinen oma maali ulkopolitiikassa ja pelaa suoraan turkin, venäjän ja arabimaiden pussiin.

Ja te ääliöt kehtaatte väittää hänen "sammuttelemalla sotia". Hän juuri teki selväksi, että yhdysvallat aikoo jatkossakin pitää yllä lähi-idän jännitettä, koska se on heidän asevientibisnekselleen edullisin tilanne.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maamme
"Juutas" Trumpin sisäpolitiikka on erinomaista, mutta olet täysin oikeassa. Hänen kansainvälinen Iran-Israel ulkopolitiikkansa on täysin perseestä.
Eurooppa on sivistyksen kehto, jota Yhdysvallat pyrkivät hallitsemaan taloudellisten ja poliittisten tavoitteidensa saavuttamiseksi.
2035 EU on taloudellisesti mailman vaikuttavin tekijä. Yhdysvallat, eikä kukaan muukaan kykene horjuttamaan tätä. Kiina on ymmärtänyt tämän ja siksi se sijoittaa massiivisesti Eurooppaan.
Yhdysvallat menettävät perinteellisen EU-liittolaisensa. Venäjä tulee hallitsemaan lähi-idän rauhanneuvotteluita via Turkki ja Egypti.
Turkki tulee ehdottamaan arabivaltioiden liiton rauhanturvaajien asettamisesta Israelin ja Palestiinan väliselle rajalle. Tämä tulisi olemaan Iopun alku Israelille.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
vaalit
äänestän rumppia .
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: vaalit
Siitä vaan muuttamaan amerikkaan. Ei täällä jäädä kaipaamaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Näkijä näkisi
Alkaa olla Amerikan perusikoni tämä Trump, italiaksi berlusconi...- viaton!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Olen Trumpin kannattaja
Lopettakaa jo Trumpin haukkuminen

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »