YK:n arvion mukaan pelkästään Syyrian sisällä on 11,7 miljoonaa apua tarvitsevaa ihmistä – Tilanteeseen etsitään ratkaisua Brysselissä

Brysselin konferenssissa arvioidaan myös, miten kansainvälinen yhteisö on edistynyt vuosi sitten tehtyjen sitoumusten täyttämisessä. Suomen tukilupaus vuodelle 2018 oli 25 miljoonaa euroa ja toteutunut tuki on noin 27 miljoonaa euroa.

Turkin sotilasajoneuvot olivat liikkeellä Idlibin maakunnassa Syyriassa 8. maaliskuuta.
Turkin sotilasajoneuvot olivat liikkeellä Idlibin maakunnassa Syyriassa 8. maaliskuuta.

Taneli Koponen

Suomi osallistuu kansainvälisen yhteisön Syyria-konferenssiin Brysselissä 14. maaliskuuta. EU:n ja YK:n järjestämän konferenssin tavoitteena on tukea YK-vetoista poliittista prosessia ja sopia jatkotoimista kriisistä kärsivien ihmisten auttamiseksi. Ulkoministeriö kertoo asiasta tiedotteessaan.

Syyriassa kahdeksan vuotta jatkunut konflikti on yksi maailman vakavimmista humanitaarisista kriiseistä. YK:n arvioiden mukaan pelkästään Syyrian sisällä on 11,7 miljoonaa apua tarvitsevaa ihmistä. Heistä jopa 5 miljoonaa henkeä on akuutin avun tarpeessa. Tilanne on hankala erityisesti vaikeasti saavutettavilla alueilla, taistelujen läheisyydessä ja juuri pakenemaan joutuneiden keskuudessa.

– Ainoa kestävä keino Syyrian kriisin ratkaisemiseksi on YK:n tukema poliittinen prosessi, johon konfliktin eri osapuolten ja etenkin YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden tulee sitoutua, jotta rauha voidaan jonain päivänä saavuttaa. Suomi tukee YK:n pääsihteerin erityisedustaja Geir Pedersenin työtä poliittisen prosessin eteenpäin viemiseksi, sanoo tiedotteessa Suomea kokouksessa edustava valtiosihteeri Matti Anttonen.

Konferenssissa arvioidaan myös, miten kansainvälinen yhteisö on edistynyt vuosi sitten tehtyjen sitoumusten täyttämisessä. Suomen tukilupaus vuodelle 2018 oli 25 miljoonaa euroa. Toteutunut tuki on noin 27 miljoonaa euroa. Vuonna 2019 Suomen pyrkimyksenä on pitää tuki edellisvuoden apulupauksen tasolla.

Ulkoministeriön mukaan Suomen tukea suunnataan paitsi Syyriaan, myös sen naapurimaiden Libanonin, Jordanian, Turkin, Irakin ja Egyptin kantokyvyn tukemiseen. Kyseisissä maissa asuu yhteensä noin 5,3 miljoonaa syyrialaispakolaisista. Esimerkiksi pakolaislasten koulutus ja naisten elinkeinojen tukeminen ovat Suomen keskeisiä tukikohteita. Humanitaarista apua kanavoidaan esimerkiksi terveydenhuoltoon, ruoka- ja muihin hätäaputarvikkeisiin sekä pakolaisten suojeluun.

Ulkoministeriön tiedotteessa arvioidaan, että eri osapuolet ovat syyllistyneet Syyriassa lukuisiin ihmisoikeusrikkomuksiin ja mahdollisesti rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Suomi on tukenut YK:n alaisen vastuuvelvollisuusmekanismin perustamista. Se pyrkii kokoamaan todisteita konfliktin aikana tapahtuvista rikoksista sekä säilyttämään näitä mahdollisia tulevia oikeudenkäyntejä varten.

EU:n ja YK:n järjestämässä Brysselin konferenssissa ovat mukana järjestäjien ohella keskeiset avunantajamaat, Syyrian lähialueen valtioiden edustajat, humanitaariset järjestöt ja kehitysyhteistyöjärjestöt. Lisäksi erityisesti Syyrian kansalaisyhteiskunta osallistuu vahvasti konferenssiin ja sitä edeltäviin konsultaatioihin.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Haiskahtaa
Eipä voi paljon epäselvemmin sanoa, että länsimaat oikeasti etsivät keinoa joko valloittaa epämieluisan itsepäinen Syyria tai tehdä siitä Libyan tapainen epävaltio. Jospa NATO, EU-maat, USA ja Turkki lopettaisivat aseiden ja rahan rahtaamisen jihadisteille ja annettaisiin sodan rauhassa loppua; varmaankin verisesti, mutta kuitenkin loppua. Syyrialaiset saisivat itse päättää sen jälkeen asioistaan.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Syylliset selvittäköön sotkun
Eiköhän tilanteeseen pitäisi etsiä ratkaisua Damaskoksessa, Moskovassa ja Washingtonissa eikä Brysselissä.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Syylliset selvittäköön sotkun
Moskovaa kiinnostaa kriisien ylläpito ja niistä hyötyminen.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Länsivaltiot eivät halua
Länsivaltiot edesauttaisivat kriisin lopettamista lopettamalla terroristijoukkojen, jotka kutsuvat itseään kapinnallisiksi, rahoittamisen. Lopettamalla terroristivaltioiden, kuten Saudi-Arabian, tukemisen. Vetämällä joukkonsa alueesta. Olemalla ampumatta yhtäkkiä ilman syytä suvereenin hallituksen lentokenttiä (Trumpin iskut).

Kyllä näitä keinoja on, mutta länsivaltiot eivät halua. Ei kukaan länsivaltion presidentti tykkää Al-Assadista, koska aika on todistanut, että Al-Assad ei ole pomoteltavissa. Saudi-Arabian rahat kelpaavat, mutta Al-Assad ei alistu tottelemaan länsivaltoja, minkä takia Al-Assadilla on suurempi suosio kuin Macronilla, Trumpilla ja Merkelillä yhteensä. Länsivaltioille kelpaa Saudi-Arabian keskiaikainen valtio, mutta 2000-luvun lopussa kukoistuksessaan ollut Syyria uhkasi länsivaltioita, minkä takia se oli tuhottava.

Personal agendas are helluva drugs.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Länsivaltiot eivät halua
Niinpä Saudi-Arabia on yksi harvoja maita, joissa ristiinnaulitseminen on edelleen laissa hyväksytty rangaistus muoto.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
yk
eikö olisi kaikkien tavoite saada sodat loppumaan aina alussa ja väestön kasvun hillintä myös suotavaa yk joukot aina paikalle jos on isompia konflikteja
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: yk
Ja mitähän hyötyä YK:sta on ollut missään konfliktien estäjänä,ainakin nyt viimeisen vuosikymmenen aikana?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »