Maailma

Kiina aikoo rakentaa avaruuteen aurinkovoimalan

Kiina aikoo rakentaa avaruuteen aurinkovoimalan, joka jonain päivänä pystyisi lähettämään energiaa Maahan tarpeeksi valaisemaan kokonaisen kaupungin, kertoo uutiskanava CNN.

Tutkijat joutuvat kuitenkin tätä ennen vielä selvittämään valtavia teknisiä ongelmia. Onnistuessaan projekti olisi valtava askel eteenpäin tiellä ilmastoystävällisen energian käytön laajentamiseksi.

Aiemmin on arvioitu avaruuteen perustettavan aurinkovoimalan (SSP) olevan liian kallis toteutuakseen. Nyt Peking aikoo kuitenkin investoida 2,5 biljoonaa yuania (323 mrd.e) uusiutuvaan energiaan vuoteen 2020 mennessä. Kyseeseen tulevat aurinko-, tuuli-, vesi- ja ydinvoima.

Valtion omistama Kiinan Ilmakehä- ja avaruustiede -korporaatio toivoo avaruuteen sijoitettavan aurinkovoimalan olevan toiminnassa vuoteen 2050 mennessä. Raportti julkaistiin Tiede ja teknologia -lehdessä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Energia voitaisiin lähettää Maahan mikroaalloilla tai lasereilla. Pang Zhihao, tutkija Kiinan avaruusteknologia-akatemiasta, varoitti kuitenkin hankkeen voivan olla vaarallinen ihmisille, kasveille ja eläimille.

Jotkut myös pelkäävän SSP:n tuottamien lasersäteiden olevan potentiaalinen ase Kiinan asevoimille.

Kiina tuli mukaan avaruuskilpaan myöhään, se lähetti ensimmäisen satelliittinsa Maata kiertävälle radalle vuonna 1970. Se on kuitenkin edistynyt nopeasti viime vuosina lähetettyään ihmisen avaruuteen ja mönkijän Kuun pimeälle puolelle.

Presidentti Xi Jinpingin kaudella Kiina on investoinut miljardeja avaruusohjelman kehittämiseen.

Sunnuntaina Kiinan kansan poliittisen neuvoa-antavan konferenssin aluksi Kiinan kuumönkijän pääkehittäjä kertoi suunnitelmissa olevan mönkijän lähettäminen myös Marsiin.

– Viimeisten 60 vuoden aikana olemme saavuttaneet paljon, mutta olemme vielä jäljessä muista maailman avaruusvalloista. Meidän pitää kiihdyttää vauhtia, kertoi Wu Weiren CNN:n mukaan. Hän sanoi että mönkijä lähetettäisiin punaiselle planeetalle ensi vuonna.

Avaruudesta saatava aurinkoenergia on suurin potentiaalinen energialähde ihmiskunnalle ja se voisi täyttää kaikkien ihmisten sähkön tarpeen, kertoo Yhdysvaltain kansallinen avaruusseura. Sen hyödyntämisessä on kuitenkin vielä erittäin suuria ongelmia, kuten se miten voimala saataisiin avaruuteen ja miten sen tuottama energia saataisiin parhaiten siirretyksi maahan.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Fyysikko
Kiina on myöhässä
Rakennusaikataulusta päätellen Suomi on rakentamassa Olkiluoto 3:sta kuuhun.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
ei mitään järkeä
Vast: Kiina on myöhässä
Kuka älypää valitsi ranskalaiset suunnittelemaan/tekemään ydinvoimalan? Parempi, kun purettais niin säästyis pahemmalta vahingolta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: Kiina on myöhässä
Ranskalaiset on ydinvoimalatekniikassa kyllä varsin päteviä suunnittelijoita. Olkiluodon ongelmat liittyvät enemmänkin suorittavan porukan toilailuihin ja siinä voi urakoitsijat katsoa peiliin, kun on pitänyt niitä halvimpia polakkeja sun muita sinne väkisin haalia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
hommaa
järjetöntä
Pitääkö vielä avaruuskin saastuttaa kaikella romulla, eikö jo riitä omanmaan saastuttaminen?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
juutas
Vast: järjetöntä
Avaruudessa riittää tilaa, toisinkuin maapallolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ademeion
Vast: järjetöntä
"Avaruudessa riittää tilaa, toisinkuin maapallolla."

Maapallolla riittää hyvin tilaa vaikka ihmiskunnan koko sähköntarpeen tuottamiseen aurinkovoimalla, ilman että jouduttaisiin käyttämään muuhun käyttöön tarpeellisia alueita. Maailman tämänhetkisen sähkönkulutuksen, noin 30 000 TWh, kattamiseen nykyisellä tekniikalla tarvittaisiin vain noin 400 x 500 neliökilometrin alue. Kun muistaa, että energiaa tuotetaan jatkuvasti kasvava määrä muille uusiutuvilla tuotantotavoilla, on tarvittava alue tuotakin pienempi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Avaruus on hyötysuhteeltaan huomattavasti parempi
Vast: järjetöntä
Avaruus on ympäristönä hyötysuhteeltaan huomattavasti parempi kuin maanpäällinen aurinkovoima tulee ikinä olemaan. Kiina vaikuttaisikin (kuten olen jo pitkään povannut) ottavan ilmastoasiat loppupeleissä hyvinkin vakavasti. Tästä osoituksena kiihtyvä energiatuotannon kehittäminen. Ottaisitko mielummin valtavan energiapuiston naapuriin jota pitää puhdistaa ja huoltaa koko jan vai avaruudesta laserilla energiaa välittävän tehovoimalan joka voidaan hävittää heti kun halutaan polttamalla se ilmakehässä? Toki maanpäällistääkin tekniikkaa tarvitaan mutta maailma energiatarve kasvaa niin kauan kuin syntyvyys säilyy edes nykyisellään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
valtasonnankuvittelija
toivottavasti tuo toimii ohjuskilpenä
Sitten voivat ilmoittaa kun homma on valmis että ydinohjukset ei sitten jatkossa toimi, koska me käräytetään ne mikroalloilla heti kun nousevat ilmaan. Lälläslää! Toki trumpin oranssi värikin saadaan nopeasti luonnollisemmaksi kun laitetaan osateholl mikroaaltouuni olosuhteet valkoiseen taloon. Ei pääse big macit jäähtymään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Kopernikus
Eikö avaruudessa jo ole aurinkovoimala?
Millaiset sähkökaapelit Kiina aikoo rakentaa avaruuden ja maan välille?

Réaumur
Vast: Eikö avaruudessa jo ole aurinkovoimala?
Lasertekniikkaa, poikaseni, lasertekniikkaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää