Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa

Miguel Gutiérrez
Juan Guaidó puhuu kannattajilleen Caracasissa 23. tammikuuta.

Lea Peuhkuri, Reuters

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tunnusti keskiviikkona oppositiojohtaja Juan Guaidon Venezuelan väliaikaiseksi presidentiksi.

Trump sanoi lausunnossaan, että hän haluaa palauttaa demokratian Venezuelaan ja rohkaisi muiden maiden hallituksia läntisellä pallonpuoliskolla tekemään saman.

Minuutteja aiemmin Guaido oli julistautunut maan väliaikaiseksi presidentiksi.

Myös Kanada tunnusti Guaidon maan presidenttinä.

Julistusta edelsivät jättiprotestit Venezuelassa. Sadattuhannet ihmiset vaativat presidentti Nicolas Maduron hallituksen eroa.

Aiemmin tällä viikolla mielenosoituksissa kuoli neljä ihmistä.

Oppositiojohtaja Guaido on johtanut kampanjaa, joka pitää Maduroa vallananastajana. Guaido on luvannut uuden hallituksen maahan, joka kärsii hyperinflaation aiheuttamasta taloudellisesta romahduksesta.

Guaido vannoi presidentin valan kannustavan joukon edessä.

Guaido on sanonut, että hän haluaa syrjäyttää Maduron armeijan avulla sekä julistaa maahan uudet vapaat vaalit.

Maduro aloitti uuden presidenttikautensa 10. tammikuuta. Viime vuoden vaaleja pidettiin laajasti vilpillisinä.

Maduron hallitus syyttää Guaidoa vallankaappauksesta ja on uhannut panna hänet vankilaan.

Toistaiseksi Venezuelan armeija on ollut lojaali Maduron hallitukselle.

– Tarvitsemme vapautta, vaadimme tämän korruptoituneen hallituksen lähtöä. Meidän täytyy löytää yhtenäisyys, jotta Venezuelassa olisi rauha, sanoi 54-vuotias Claudia Olaizola Chacaosta uutistoimisto Reutersille.

Miguel Gutiérrez
Juan Guaidó puhuu kannattajilleen Caracasissa 23. tammikuuta.
Juan Guaidó puhuu kannattajilleen Caracasissa 23. tammikuuta.
Miguel Gutierrez
Mielenosoitukset keräsivät pääkaupunkiin kymmeniä tuhansia protestoijia.

Cristian Hernandez
Mielenosoittajia Venezuelan pääkaupungissa Caracasissa keskiviikkona 23. tammikuuta.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Kiiteistöjä on Venetzuelassakin
Trumpin teolla ja tekemättä jättämisillä on taustalla aina Trumpin henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. Toivottavasti tässä tuessa on mukana jokin muu motiivi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiiteistöjä on Venetzuelassakin
Mahtaisikohan perehtyminen tapaus-Venezuelaan avittaa vaikkapa silmien avaamisessa?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kiinteistöjä on Venetzuelassakin
Tai ehkä tuesta luvattiin jo kiinteistöhui.. eiku -mogulille pari öljykenttää? Minuuttien varoajassa kun ei tehdä julistuksia ilman etukäteissopimuksia..

No, voi vain toivoa, että venetzuelalaisten huominen on eilistä parempi.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jep
Toivottavasti trumppa ei roudaa armeijaansa viemään demokratiaa, siinä menee kaupungit huonoon kuntoon. Öljyn takia pitkälti oranssimies innoissaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vasemmiston mallimaa
Venezuelassa rahaa käytettiin vasemmiston oppien mukaisesti, sitä voi aina lainata lisää. Eihän valtio voi mennä konkurssiin. No ei se menekään, eikä asioita voi nollata sillä. Vasemmiston politiikka johtaa aina lopulta kansan enemmistön kurjuuteen ja myös diktatuuriin. Rahaa, jota ei ole, ei voi jakaa köyhille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vasemmiston mallimaa
Usan julistamat pakotteet ja kauppasaarto eivät luonnollisesti vaikuta asiaan, ainoastaan Venezuelan sosialismi.
Onneksi kohta jenkit vievät alueelle oikeaa demokratiaa ja pelastavat öljylähteet.
Eläköön Oranssi Mies!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »