Tuomioistuin kertoo maanantaina, voiko EU-eroilmoituksen perua

JULIEN WARNAND
Theresa May
Theresa May

Ari Niemi

Euroopan unionin tuomioistuin ratkaisee maanantaina, voiko jäsenmaa peruuttaa EU-eroilmoituksensa ilman muiden jäsenmaiden suostumusta. Tuomioistuin antaa ratkaisunsa Skotlannin korkeimman oikeuden ennakkopäätöspyyntöön maanantaina aamupäivällä.

Tuomioistuimen julkisasiamies antoi asiasta ratkaisuehdotuksensa jo tiistaina 4. joulukuuta. Julkisasiamiehen mukaan vireille pannun erohakemuksen voi peruuttaa. Jäsenmaalla on oikeus muuttaa mieltään eroprosessin kahden vuoden määräajan kuluessa.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotukset ovat useimmiten samassa linjassa itse tuomioistuimen päätöksen kanssa.

EU-tuomioistuimen päätöstä on halunnut joukko skotlantilaisia poliitikkoja, jotka vaativat Britannian EU-eron eli brexitin perumista. Tuomioistuimen päätös tulee mielenkiintoiseen aikaan, sillä Britannian parlamentin alahuoneen on määrä äänestää pääministeri Theresa Mayn EU-eroesityksestä tiistaina 11. joulukuuta eli päivä tuomioistuimen ratkaisun jälkeen.

Britannian hallitus ja brexitiä ajava edustajat ovat pitäneet EU-tuomioistuinkäsittelyä Britannian sisäpolitiikkaan sekaantumisena. EU:ssakaan ei olla asiasta innostuneita. Eron helpon perumisen pelätään innostavan harkitsemattomiin eroilmoituksiin.

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Ei, ei ja ei
Taitaa olla systeemi rakennettu sellaiseksi ettei EU-ero diktatuurista ole millään tasolla mahdollinen.Älkää nyt antako periksi vaan ottakaa tarvittaessa sotavoimat mukaan vähän tehostamaan viestiä, jotta pääsettä täydestä pyramidihuijauksesta takaisin itsenäiseksi ja vahvaksi maaksi.
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »