Bulgariasta löytyi Euroopan vanhin kaupunki

Provadia-Solnitsatan kaupungin rauniot sijaitsevat itäisessä Bulgariassa.
Provadia-Solnitsatan kaupungin rauniot sijaitsevat itäisessä Bulgariassa.

Bulgariasta on löydetty Euroopan vanhimman kaupungin rauniot. Arkeologit uskovat, että Provadia-Solnitsatassa asuttiin jo liki 7 000 vuotta sitten.

Nykykaupunkeihin verrattuna Provadia-Solnitsata oli piskuinen: tutkijat arvioivat, että kaupungissa asui noin 350 ihmistä.

– Kyse ei ollut samanlaisesta kaupungista kuin Kreikan kaupunkivaltiot, muinainen Rooma tai keskiajan asutus, selittää tutkija Vasil Nikolov.

Provadia-Solnitsata sijaitsee Itä-Bulgariassa Provadian alueella lähellä Varnaa. Alueella on tehty kaivauksia vuodesta 2005 lähtien.

Kansainvälinen ryhmä on löytänyt tähän mennessä muun muassa kaksikerroksisten talojen raunioita, rituaalipaikkoja sekä hautausmaan. Tutkijat ovat selvittäneet radiohiiliajoituksella, että rauniot ovat ajalta 4 700–4 200 ennen ajanlaskun alkua.

Lisäksi on paljastunut, että kaupunkia ympäröi aikoinaan kolme metriä korkea ja kaksi metriä paksu muuri.

– Aikana, jolloin ei tunnettu pyörää tai kärryjä, nämä ihmiset kuljettivat paikalle valtavia kiviä ja rakensivat massiivisen muurin. Miksi? Mitä he piilottelivat? Vastaus on: suolaa, Nikolov paljastaa.

Suolakauppa toi vaurautta

Alueella on suuret vuorisuolavarannot. Aiemmin ei ole tiedetty, että niitä hyödynnettiin jo muinaisina aikoina.

Tutkijoiden mukaan Provadia-Solnitsatan asukkaat ilmeisesti vaihtoivat suolaa muihin hyödykkeisiin naapuriheimojen kanssa. Tutkijat uskovat kaupungin menestyneen suolan ansiosta.

– Muinaisina aikoina suola oli äärimmäisen arvokasta. Sitä tarvittiin jokapäiväisessä elämässä, minkä lisäksi sitä käytettiin kaupankäynnin välineenä ja valuuttana, Nikolov kertoo.

Suolakaupan tuoma vauraus saattaa selittää myös alueelta löydettyjä kulta- ja kuparikoruja ja muita esineitä. Varnan kaupungin läheltä löydettiin 1970-luvulla yli 3 000 kultaesinettä. Löytöä pidetään edelleen maailman vanhimpana kulta-aarteena.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

EU helmi
Onneksi Bulgaria on EU perhettä!
Tutkijat uskovat kaupungin menestyneen suolan ansiosta.
– Muinaisina aikoina suola oli äärimmäisen arvokasta. Sitä tarvittiin jokapäiväisessä elämässä, minkä lisäksi sitä käytettiin kaupankäynnin välineenä ja valuuttana.

Suolakaupan tuoma vauraus saattaa selittää myös alueelta löydettyjä kulta- ja kuparikoruja ja muita esineitä. Varnan kaupungin läheltä löydettiin 1970-luvulla yli 3 000 kultaesinettä. Löytöä pidetään edelleen maailman vanhimpana kulta-aarteena.

Bulgaria rulez!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »