Trump kiistää hurrikaanin uhriluvut Puerto Ricossa

Amerikkalaisyliopisto laski viime vuoden hirmumyrskyn kuolleiden määräksi 2 975. Trumpin mukaan kuolleita oli vain kourallinen.

Seppo Ylönen, Reuters

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiistää, että 3 000 ihmistä kuoli hurrikaanin kourissa Puerto Ricossa viime vuoden syyskuussa.

– Kun minä lähdin saarelta sen jälkeen myrsky oli sinne iskenyt, kuolleita oli jotain 6:n ja 18:sta väliltä ... Paljon myöhemmin alettiin raportoida todella suurista luvuista, kuten 3 000:sta, Trump kirjoitti Twitter-viestissään.

Trumpin mukaan hurrikaanin kuolonuhrien määrä saatiin keinotekoisesti korkeaksi ottamalla mukaan ne, jotka kuolivat viime syksynä luonnollisista syistä, esimerkiksi korkean iän vuoksi.

Trump syytti demokraatteja väärän tiedon levittämisestä "saadakseen minut näyttämään mahdollisimman huonolta".

Trumpilla ei ollut mitään todisteita väitteensä tueksi. George Washingtonin yliopiston asiantuntijat ovat laskeneet Puerto Ricon saarelle iskeneen hurrikaani Marian kuolonuhrien määräksi 2 975. Yliopisto pitää kiinni arvioistaan.

Trumpin hallintoa on arvosteltu siitä, että siltä kesti pitkään tajuta tuhojen laajuus ja että hätäapua toimitettiin hyvin verkkaisesti.

Puerto Rico on Yhdysvalloille kuuluva itsehallintoalue Karibian merellä. Reilun kolmen miljoonan asukkaan saarella ei ole kuitenkaan yhtä vahvaa asemaa kuin varsinaisilla osavaltioilla.

Samaan aikaan kun hurrikaani Florence lähestyi Yhdysvaltain itärannikkoa, Valkoinen talo yritti puolustella toimiaan Puerto Ricon myrskykatastrofissa.

Valkoisen talon tiedottajan Hogan Gidleyn mukaan presidentti "ohjasi koko hallinnon toimittamaan ennennäkemättömän määrän tukea Puerto Ricolle".

Puerto Rico oli juuri toipumassa hurrikaani Irman tuhoista, kun hurrikaani Maria iski saarelle täydellä voimalla syyskuun lopussa 2017. Trooppinen hirmumyrsky tuhosi teitä ja siltoja. Iso osa saaren asukkaista oli vailla sähköä kuukausien ajan.

Puerto Ricon virkamiehet sanoivat keskiviikkona, että 20 000 kuormalavaa pullovettä pilaantui viime syksynä käyttökelvottomiksi, ennen kuin ne saatiin jaettua saaren asukkaille.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Oma kehu
Kävihän Trumppi itse paikanpäällä jakamassa talouspaperia ja taskulamppuja hädässä oleville.Tosin se sai Trumpin näyttämään lähinnä idiootilta.Narsisti ei tunne empatiaa ketään kohtaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jotain on päässä mennyt jengoiltaan
Niin, maailmalla on nyt tämä kaikkivoipa ja -tietävä 'valtias' joka selittää mustan valkoiseksi ja valkoisen mustaksi, miten vain hänen omalle imagolleen sopii. Totuudella ei ole niin väliä.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Uusi Kim?
Alkaa näissä Trumpin puheissa olla pohjois-koreamaisia piirteitä, saanut kenties vaikutteita tapaamisellaan Kimin kanssa? Kohta tullee twiitti, että golf-kierros meni 18 lyönnillä...

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »