Lontoosta paljastuu joka toinen päivä uusi kannabisfarmi – viljelmiä hoitavat ihmiskaupan uhreiksi joutuneet lapset

Lontoon poliisin tiedot paljastavat, että laittomia kannabisviljelmiä toimii jokaisessa Lontoon kaupunginosassa. Farmeilla puurtaa lapsia ja nuoria pakkotyössä huonoissa olosuhteissa.

Ida Kannisto

Lontoon laittomilla kannabisfarmeilla saattaa työskennellä suuri määrä lapsiorjia, varoittavat asiantuntijat. Huoli lapsityövoimasta nousi elokuun puolivälissä, kun Scotland Yard julkaisi tuoreimmat lukunsa kannabiksen kasvatuksesta. Ne paljastivat, miten paljon viljelmiä on Britanniassa.

Poliisin tietojen mukaan Lontoossa paljastuu uusi kannabisfarmi joka toinen päivä. Britannian poliisi on löytänyt 314 laitonta kannabisviljelmää maan pääkaupungista tammikuun 2016 ja huhtikuun 2018 välisenä aikana.

Viljelmiä oli kaikissa Lontoon kaupunginosissa. Merkittävä osa niistä sijaitsi Etelä-Lontoossa, monet asuinkiinteistöissä.

Suurimmat Lontoosta löydetyt viljelmät ovat olleet valtavia. Vuonna 2015 Kingston-upon-Thamesista löytyi jalkapallokentän kokoinen viljelmä.

Moderni orjuus kukoistaa farmeilla

Farmeilla työskentelee lapsia muun muassa Vietnamista, kertoo Reuters. Asiantuntijoiden mukaan ongelman laajuus on merkittävästi aliarvioitu.

Lapsityövoimaa kutsutaan erääksi nykyaikaisen orjuuden muodoista.

Anti-Slavery International -järjestön edustaja Jakub Sobik kertoi Reutersille, että ihmiskaupan uhreiksi joutuu mahdollisesti tuhansia lapsia ja nuoria, joita rikollisjengit käyttävät hyväkseen.

Viranomaiset eivät auta lapsia, vaan kohtelevat ihmiskaupan uhreiksi joutuneita lapsia rikollisina, ja heille on harvoin tarjolla tarvittavaa apua.

– On elintärkeää, että poliisi kohtelee lapsia ensisijaisesti uhreina, ja että heille on tarjolla kunnollista tukea. Sen sijaan heitä kohdellaan liian usein rikollisina, totesi Catherine Baker Ecpat UK -lastenoikeusjärjestöstä Reutersille.

Britanniaa pidetään kansainvälisenä johtajana taistossa orjuutta vastaan. Maa on hyväksynyt modernia orjuutta käsittelevän lain, jonka mukaan ihmiskauppiaita odottaa elinkautinen rangaistus.

Australialaisen ihmisoikeusjärjestön Walk Freen mukaan Britanniassa asuu ainakin 136 000 modernia orjaa. Luvut ovat noin kymmenen kertaa suurempia kuin hallituksen arvio vuodelta 2013.

Viime vuonna yli 2 000 epäiltyä ihmiskaupan uhriksi joutunutta lasta ohjattiin maan viranomaisille. Suurin osa heistä oli kokenut seksuaalista hyväksikäyttöä tai toiminut pakkotyössä. Luku kasvoi 66 prosentilla edellisvuodesta. Ihmiskaupan uhreiksi joutui lapsia muun muassa Vietnamista, Sudanista, Eritreasta, Afganistanista ja Irakista.

Ilmiö on vanha tuttu

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Britannian laittomien kannabistilojen olot nousevat otsikoihin. Vietnamilaisten nuorten tarinoista kirjoitti viime vuonna brittilehti The Guardian, joka kertoi muun muassa 15-vuotiaasta Tungista.

Vietnamista Britanniaan tuotu Tung suljettiin perillä Britanniassa yksin pimeään asuntoon kuukausien ajaksi. Hän toimi kannabisviljelmillä orjuuteen verrattavissa oloissa muutaman vuoden ajan. Kun viljelmä lopulta paljastui, Tung joutui vankilaan.

The Guardianin mukaan Britanniassa on lukuisia samankaltaisia kohtaloita: nuoret saapuvat maahan työpaikan toivossa, mutta päätyvät pakkotyöhön, joka pahimmassa tapauksessa saattaa heidät lopulta telkien taa.

Viime syksynä Britanniassa keskustelua herätti hyväntekeväisyysjärjestö Ecpat UK:n julkaisema animaatio, joka esitti, millaisilla keinoilla kannabis Britanniassa kasvaa.

Animaation mukaan vietnamilaisia nuoria houkutellaan Britanniaan lupauksilla työstä, josta ansaitsemallaan palkalla he voivat auttaa perheitään kotimaassa. Britanniassa heitä kuitenkin odottaa orjuus ja kriminalisointi.

Brittilehti The Independentin mukaan videota on tarkoitus esittää laajalti Vietnamissa, jotta se lisäisi paikallisten nuorten ja heidän perheidensä valveutuneisuutta.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
Teppo
Kieltolain kukkasia
Laillistaminen hävittäisi suurimman osa ikävistä lieveilmiöistä
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Väärän mielipiteen edustaja
Vast: Kieltolain kukkasia
Oikeasti, Turun sanomien moderaattori, onko tämä muka ainoa kommentti tähän uutiseen?

- Kyllä se on. Terveisin toimitus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Päihderiiippuvuuden kukkasia
Vast: Kieltolain kukkasia
T-paitojen käyttö on laillista, mutta silti monet ihmiset ostavat mieluummin halvan hikipajapaidan kuin eettisen ja ekologisen viisinkertaisella hinnalla.

Jos narkkareita ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään kannabiksen käyttönsä laittomuus ja haitat yhteiskunnalle, tuskin jatkossakaan valinta 10 euron laittoman, valvomattoman, verottoman katunyssäkän ja 50 euron laillisen, valvotun, verollisen apteekkipakkauksen välillä kohdistuu kalliimpaan ja yhteiskunnalle hyödyllisempään.

Narkkareilla olisi mahdollisuus romahduttaa ikävät lieveilmiöt nolliin vaikka heti huomenna lopettamalla huumeiden käyttö. Kannabiksen kohdalla se olisi äärettömän helppoa, koska kannabis ei ainakaan tämän lehden foorumeiden tarinoiden perusteella aiheuta minkäänlaista riippuvuutta. Kyse on siis vain siitä, haluaako tukea negatiivisia ilmiöitä omilla valinnoillaan vai ei - vähän kuin veganismi tai t-paidan osto tai turkiksiin pukeutuminen tai yksityisautoilu.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jep
Jep
Eli jos kannabis laillistettaisiin kaikille täysi-ikäisille, loppuisi myös orjuus? Eikö pitäisi ajaa politiikkaa nimenomaan siihen, ettei tällaista pääse tapahtumaan? Erittäin tärkeää jokaisen maan taloudelle on myös laillistaminen, kun saadaan käyttäjiin kohdistetut varat siirrettyä jahtaamaan oikeita rikollisia ja samalla kun laillisesta kannabiksesta maksetaan verot, saadaan rahoitus koulutukseen ja myös järkevään päihde neuvontaan nuorille. Nuoret eivät ole tyhmiä, kun saarnassa sanotaan jo että kannabis lähestulkoon tappaa ja kun se ei tapakkaan, ei ole mitään syytä jättää koittamatta vaikka sitä heroiinia.

Kun kerrotaan rehellisesti haitat ja esim. Kannabiksesta jopa hyödyt, myös sen miten heroiinijohdannaisia käytetään paljonkin lääketeollisuudessa, nuoret oppivat että haittoja voi oikeasti olla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
On meillä markkinat
Vast: Jep
Moderaattorin kanta asiaan on ainakin selvä. Kyllä näkee, mitkä mielipiteet kommenteissa seulotaan asiattomiksi.

- Vain nämä kommentit tulleet keskusteluun. Mitään ei ole seulottu pois. Terveisin toimitus.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Järkimies
plääh
Kieltolaki alkaa jo olla naurettava asia. Tai onhan se jo ollut syntyessään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
BudHopper
Laittomuus luo pohjan orjuudelle.
Jos kannabis olisi laillinen päihde/lääke, niin tokihan viljelmiä ja työolosuhteita niillä valvottaisiin, kuten esim. elintarvike-, lääke- tai alkoholitehtailla tehdään.
Laittomuus luo toiminnan ympärille lisää rikollisuutta ja tässä esitetään yksi karmeimmista rikoksista, joita kieltolaki ja sitä kautta tuotantolaitosten valvonnan puute synnyttää.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »