Korean niemimaan ydinaseriisunnan neuvottelut tulehtumassa – Yhdysvallat vaatii öljyn vientikieltoa Pohjois-Koreaan

USA:n tiedusteluraportin mukaan Pohjois-Korea on rikkonut räikeästi YK:n asettamia öljyntuonnin rajoitteita.

Yhdysvallat on pyytänyt YK:n turvaneuvostoa määräämään välittömän öljyn vientikiellon Pohjois-Koreaan, paljastuu uutistoimisto AFP:n torstaina näkemistä asiakirjoista. Yhdysvaltojen mukaan Pohjois-Korea on rikkonut räikeästi aiempia rajoituksia.

Pohjois-Koreaan vietävän öljyn määrä on rajoitettu 500 000 barreliin vuodessa, mutta Yhdysvaltain tiedustelupalvelujen mukaan maa on tuonut jo yli 750 000 barrelia tammikuun ja toukokuun välillä.

Öljyntuontirajoituksia on tiedusteluraportin mukaan kierretty menetelmällä, jossa öljylasteja on siirretty pohjoiskorealaisiin aluksiin avomerellä. Alukset ovat käyneet Pohjois-Korean satamissa ainakin 89 kertaa, raportissa kirjoitetaan.

Turvaneuvoston arvellaan harkitsevan asiaa viiden päivän ajan. Kiinan ja Venäjän arvellaan käyttävän veto-oikeuttaan mahdollisen vientikiellon kaatamiseksi.

Yhdysvaltain siirto tapahtui päiviä sen jälkeen, kun maan ulkoministeri Mike Pompeo viime viikon lopulla vieraili Pohjois-Koreassa.

Keskiviikkona Valkoisen talon nimetön lähde kertoi televisiokanava CNN:lle, että vierailu Pohjois-Koreaan sujui "niin huonosti kuin vain mahdollista".

– Pohjoiskorealaiset vain pelleilivät, he eivät olleet vakavissaan neuvotteluissa etenemisen suhteen, lähde kommentoi.

Lähteen mukaan ulkoministeri Pompeolle oli etukäteen luvattu tapaaminen Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin kanssa, mutta se jäi toteutumatta.

Torstaina Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julkisti Kim Jong-unilta saamansa kirjeen, jossa korealaisjohtaja vakuuttaa uskovansa ratkaisun löytymiseen.

– Hyvin hieno kirje Pohjois-Korean puheenjohtaja Kimiltä, hienoa edistystä tapahtuu, Trump kirjoitti Twitterissä kirjeestä, joka oli lähetetty perjantaina 6. heinäkuuta, samana päivänä kuin ulkoministeri Pompeo laskeutui Pjongjangiin neuvotteluihin.

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

nero
Millä oikeudella. Jenkit kauppasaartoon.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: nero
Ja mitenkähän tuon tekisit? Kaikki diktatuurit Venäjä,Iran Kiina ja Turkki mukaanlukien kovien kauppapakotteiden alle,niin eiköhän ala ihmisoikeudet kiinnostamaan
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaadin YK-joukot Pohjois-Koreaan
Vaadin Koreoiden välisen rajan avaamisen vapaaseen liikkumiseen.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »