Maailma

Asiantuntijakysely: Intia maailman vaarallisin maa naisille

Farooq Khan
Asiantuntijoiden mukaan Intia on vaarallinen maa naisille.
Asiantuntijoiden mukaan Intia on vaarallinen maa naisille.

Intia on maailman vaarallisin maa naisille, kertoivat asiantuntijat Britannian Thomson Reuters -säätiön tiistaina julkaistussa kyselyssä. Syiksi kerrottiin naisten kokeman seksuaaliväkivallan ja orjatyön yleisyys.

– Intia on näyttänyt, ettei se piittaa vähääkään naisten oikeuksista. Raiskaukset avioliitossa ja sen ulkopuolella, seksuaalinen hyväksikäyttö ja tyttölasten murhat jatkuvat laantumatta, kommentoi tiedotteessa Intian Karnatakan osavaltion viranhaltija Manjunath Gangadhara.

550 naisten oikeuksien ja sukupuoliväkivallan asiantuntijan kyselytutkimus nosti Intian jopa sotaa käyvien Syyrian ja Afganistanin edelle vaarallisuudessa naisille. Viiden vaarallisimman maan joukkoon kuuluivat myös Somalia ja Saudi-Arabia.

Vastaajilta kysyttiin sitä, mitkä viisi maata 193 YK:n jäsenvaltioista ovat naisille vaarallisimpia muun muassa seksuaaliväkivallan, kulttuurin, terveydenhuollon ja elintason mittareilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kysely tehtiin viimeksi vuonna 2011, jolloin vaarallisimmiksi maiksi naisille kerrottiin Afganistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Pakistan, Intia ja Somalia.

Intian seksuaaliväkivalta on ollut tapetilla viime vuosina, mutta asiantuntijoiden mukaan maan päättäjät eivät ole tehneet tarpeeksi ongelman ratkaisemiseksi.

– Naisiin kohdistuva väkivalta on maailman nopeimmin kasvavan kansantalouden häpeätahra, Gangadhara sanoo.

Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan Intia on nopeimmin kasvava suurista kansantalouksista, joskin kaikista maista useat Afrikan maat menevät sen edelle.

Toiseksi vaarallisimpana pidetyssä Afganistanissa naisten ongelmia olivat sodankäynnin ohella muun muassa sukupuoliväkivalta, äärimmäinen köyhyys ja koulutuksen puute. Kolmannella sijalla olleen Syyrian vaaroja ovat sisällissota ja terveydenhuollon puute.

Kymmenen vaarallisimman maan joukkoon nousi myös Yhdysvallat ainoana läntisenä teollisuusmaana. Vastaajat mainitsivat syyksi Yhdysvaltain listasijoitukselle metoo-kampanjan esiin nostamat ongelmat.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Aloita keskustelu tästä jutusta
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.