Gazan mielenosoituksissa kuoli ainakin viisi

Ainakin viisi palestiinalaista on kuollut tänään yhteenotoissa Israelin joukkojen kanssa, ilmoitti Gazan terveysministeriö. Haavoittuneita on lukuisia.

Palestiinalaisten mielenosoitusten on määrä jatkua 15. toukokuuta asti. Tuolloin muistetaan vuoden 1948 tapahtumia, kun sadat tuhannet palestiinalaiset karkotettiin kodeistaan Israelin valtion perustamisen takia.

Israel on käyttänyt kovia keinoja mielenosoitusten tukahduttamiseksi.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (5)

Vastaa
Pave
Suoraan surmansuuhun !
Palestiinalaiset eivät muista , että he ovat muista Arabimaista karkotettu . Vieläkään he eivät usko ettei kannata lähestyä rajaa terrori tarkoituksessa ! Israili pitää rajojansa silmällä , ettei tapahdu niinkuin Suomessa . Nyt Suomen poliisien on pidettävä silmällä 370 henkilöä + heidän sukulaisensa + kaikki kaverit ! Ei ole yhtään ihme , kun Orpolta ei löydy Suomalaisille rahallista liikkumisvaraa .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
T.S.
Vast: Suoraan surmansuuhun !
Pave: "Palestiinalaiset eivät muista , että he ovat muista Arabimaista karkotettu ."

Tuo on väite jota kerta toisensa jälkeen toistetaan.
En kyllä muista mistään uutisista lukeneeni tai koulussa opetetun tuollaisesta karkotettujen kansakunnasta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Korjaus
Vast: Suoraan surmansuuhun !
Tosiaan omituinen näkemys Pavella. Palestiinalaiset (ja jonkin verran juutalaisia) asuivat kyllä Palestiinassa jo ajat sitten, kunnes alueelle perustettiin muiden valtioiden toimesta Israel ja sinne muutti huomattavia määriä juutalaisia. Olisi siis oikeampi sanoa, että JUUTALAISET eivät muista, että heidät on muista maista karkotettu. Isoin muuttoaaltohan oli natsi-Saksan (ja muun maailman) antisemitismiä pakenevat juutalaiset.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
asiantuntija
Valeuutinen.
EI pidä paikkaansa, että palestiinalaiset karkoitettiin kodeistaan Israelin valtion perustamisen takia.
Totuus on se, että osa palestiinalaisista jäi paikoilleen ja vain osa pakeni vapaaehtoisesti!
Israel ei kohdellut huonosti palestiinalaisväestöä, vaan pikemminkin heidän omat johtajansa syöttivät väärää tietoa ja kehoittivat näitä lähtemään.
EI pidä paikkaansa että heidät olisi karkoitettu!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
??????
Hamasin masinoima "mielenosoitus"
Kun Israelin valtio perustettiin 5 arabimaata hyökkäsi.
Kehoittivat arabeja lähtemään ja että voivat sitten palata
kun ovat tuhonneet juuriperustetun Israelin valtion ja
juutalaiset. Israel ilmoitti että jäädä saa mutta jos lähdette
ei ole takaisin tulemista. Eivät kaikki lähteneetkään ja
Israelissa asuu muistaakseni 1,2 miljoonaa arabia. Jos
ottaa huomioon että miten paljon näistä "palestiinalaisista"
todellisuudessa sitten siellä pitkään asuneiden jälkeläisiä
on toinen juttu, koska kun juutalaisia alkoi palaamaan
alueelle niin siellä todella alkoi tapahtumaan, esim TelAviv
muutama juutalainen saapui autiolle rannalle ja päätää
tähän rakennetaan kaupunki, silloin sinne alkoi muuttamaan
väkeä paremman elintason perässä arabimaista. Arabi terrori alkoi kyllä jo voimistuun ennen Israelin perustamista. Totta on sekin että enemmän
juutalaisia karkoitettiin arabimaista kuin mitä oli Israelista
lähteneitä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »