Uutiset

Lisää paljastuksia Trumpin lähipiirin yhteyksistä Venäjän lähettilääseen

Nicholas Kamm
Presidentti Donald Trumpin lähipiirin yhteydet Venäjän suurlähettilääseen herättävät epäilyksiä.

Ei päivää ilman paljastuksia Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin lähipiirin yhteyksistä Venäjän suurlähettilääseen Sergei Kisljakiin. Perjantaina uutiskanava CNN kertoi, että Trumpin neuvonantajana toimiva Jared Kushner tapasi Venäjän suurlähettilään joulukuussa New Yorkissa. Kushner on Trumpin vävy.

Kushnerin kanssa samaisessa joulukuisessa tapaamisessa Trump Towerissa oli myös Michael Flynn, joka erosi helmikuussa kansallisen turvallisuuden neuvonantajan tehtävistä valehdeltuaan yhteyksistään Venäjään.

Hallintoviranomaisen mukaan kyse oli Kushnerin, Flynnin ja Kisljakin "tutustumistapaamisesta", joka kesti kymmenkunta minuuttia.

Yhdysvaltalaismedia on kertonut myös kahden Trumpin presidentinvaalikampanjan aikaisen neuvonantajan yhteyksistä venäläisiin. J.D. Gordon kertoo kaapeliuutiskanava OAN:lle keskustelleensa Kisljakin kanssa heinäkuussa republikaanien puoluekokouksen yhteydessä Clevelandissa heinäkuussa. Kokouksessa Trump nimitettiin puolueen presidenttiehdokkaaksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Carter Page sanoi uutiskanava MSNBC:lle, että hän ei kiistä tavanneensa Kisljakia Clevelandin kokouksessa.

Suurlähettiläs Kisljakin kahdesti ennen Yhdysvaltain presidentinvaaleja tavannut oikeusministeri Jeff Sessions ilmoitti torstaina jääväävänsä itsensä kaikista Trumpin vaalikampanjaan liittyvistä tutkimuksista.

Demokraatit ovat vaatineet Sessionsin eroa, koska tämä ei tuonut tapaamisia esille kongressin kuulemisessa, jossa häneltä kysyttiin mahdollisista yhteyksistä Trumpin kampanjan ja Venäjän edustajien välillä.

Trump on ilmoittanut luottavansa Sessionsiin. Trump on myös syyttänyt demokraatteja "totaalisesta noitavainosta" Sessionsia kohtaan.

Myöhemmin Trump julkaisi Twitterissä vanhan valokuvan, jossa on demokraattisenaattori Chuck Schumer yhdessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa. Tekstissä lukee: "Meidän täytyisi aloittaa heti tutkinta senaattori Schumerista ja hänen yhteyksistään Venäjään ja Putiniin. Täydellistä tekopyhyyttä!"

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (13)

Vanhimmat ensin
Vastaa
J
Kontaktia
On todella hyvä jos trump saa usan ja venäjän välit paremmaksi. Meidän suomalaistenkin tilanne varmasti paranisi samalla
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
jotain järkeä päähän
Vast: Kontaktia
Onko tämä olevinaan jotain ylemmän luokan analyysiä.... .täh. Suomalaisten tilanne paranisi! Miten? Miksi? Mistä sinä tiedät siitä mitä trump ylipäätään suunnittelee?? Tai Putin??
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Aamukiukku
No johan nyt taas.
Obaman porukka ei ikinä hyväksy Trumpin vaalivoittoa. Tätä ajojahtia jatkuu 4 vuotta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
analyysia
Vast: No johan nyt taas.
Obaman porukka on järkevää. Minäkään en ikinä hyväksy sitä, eikä puolet amerikkalaisista. Ajojahtia tämä ei ole. Vain faktaa. Eikä ns vaihtoehtoista totuutta jota Trump on antanut.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ajojahteja oli ennenkin
Vast: No johan nyt taas.
Tämä ei ole mitään siihen verrattuna, mitä ajojahtia "republikaanien porukka" harjoitti Obamaa vastaan.

Hei eivät pystyneet ikinä hyväksymään Obaman presidenttiyttä, ja tekivät kaikkensa Kongressissa ja muualla tuhotakseen Obaman poliittiset avaukset.

Ajojahtia harrasti myös Trump jo kahdeksan vuotta sitten Obaman tultua presidentiksi. Hän pilasi jo silloin viimeistään maineensa vakavasti otettavana ihmisenä, kun toisteli valhettaan Obaman väärästä syntymämaasta. Vielä valheen osoittauduttua perättömäksi hänen oli melkein mahdotonta tunnustaa tosiasiat.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Saludo
So what!
Sanoisi Lipponen ja jatkaisi, minä keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, enkä kysy keneltäkään lupaa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Naurattaisi ellei itkettäisi
Vast: Kontaktia
Ja höpö höpö. Trump vain edistää - ja suojelee? - omia bisneksiään Venäjällä. Jos saa oman maansa sekasortoon, miten ihmeessä pystyisi hoitamaan valtioiden välisiä suhteita paremmiksi?

Lisää