Trump sanoo Ruotsi-kommenttinsa viitanneen Fox Newsin raporttiin

Ruotsin lähetystö: Odotamme, että saamme informoida USA:n hallintoa.

Eugene Garcia
Trumpin maahanmuuttokommentit ovat herättäneet hämmästystä nyt ja aiemmin. Kuvan tapahtuma on Los Angelesista lauantailta, jolloin tuhannet kokoontuivat vastustamaan hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo viikonloppuisen kommenttinsa Ruotsista viitanneen Fox Newsin raporttiin maahanmuuttajista ja Ruotsista. Presidentti kertoi asiasta Twitterissä.

Eilen asiaa kommentoi erikseen myös Valkoinen talo. ABC Newsin mukaan Valkoisen talon tiedottaja oli sanonut, että Trump oli viitannut kommentillaan "lisääntyvään rikollisuuteen ja viimeaikaisiin tapahtumiin ylipäätänsä, eikä mihinkään tiettyyn tapahtumaan".

Trump käytti Floridassa kannattajilleen pitämässään puheessa Ruotsia huolestuttavana esimerkkinä. Hän puhui muun muassa Ruotsin "perjantaisista tapahtumista" tarkentamatta tuolloin, mihin kommentillaan viittasi.

– Katsokaa, mitä tapahtui Saksassa. Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa. Ruotsissa! Kuka olisi uskonut, presidentti sanoi Floridassa lauantaina paikallista aikaa.

Hän viittasi siihen, että Ruotsiin on tullut paljon ulkomaalaisia.

– He ovat ottaneet sisään paljon ihmisiä. Heillä on ongelmia, joita he eivät ikinä pitäneet mahdollisena, Trump jatkoi nostaen hetken päästä esille myös Nizzan ja Pariisin tapahtumat.

Trumpin hämmentävät puheet johtivat sunnuntaina selvityspyyntöön. Ruotsin suurlähetystö Washingtonissa otti yhteyttä Yhdysvaltojen ulkoministeriöön tiedustellakseen, mitä Trump oli edellisillan puheessaan oikein tarkoittanut.

– Me haluamme selvittää, mistä on kysymys. Me emme tiedä, mistä hän puhuu, totesi Catarina Axelsson ulkoministeriön viestinnästä.

Myös Ruotsin suojelupoliisi Säpo oli ymmällään.

– Mikään uhka-arviossa ei ole muuttunut sitten perjantai-illan, kertoi Karl Melin Säpon viestinnästä Aftonbladetille.

Ruotsin Washingtonin-suurlähetystö reagoi Trumpin tviittiin heti tuoreeltaan niin ikään Twitterissä. Lähetystö sanoo tviitissään odottavansa, että voi informoida Yhdysvaltain hallintoa Ruotsin maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikasta.

Fox News -kanavalta tulleessa ohjelmassa, johon presidentti Trump nyt sanoo viitanneensa, haastateltiin amerikkalaista filmintekijää Ami Horowitzia. Hän on tehnyt kauhukuvia maalailevan dokumentin pakolaisten vastaanotosta Ruotsissa. Aftonbladetin selvityksen mukaan dokumentti sisältää useita perättömiä väitteitä.

Sosiaalisessa mediassa Trumpin kommentista ja etenkin "Ruotsin tapahtumista" revittiin hämmennyksen jälkeen huumoria. Esimerkiksi terrori-iskun "epäillystä tekijästä" eli Muppet Show'n ruotsalaisesta kokista levitettiin kuvia, samoin kuin tuskaisista hetkistä Ikean huonekalujen kokoamisen parissa.

Keskustelua asiasta käytiin Twitterissä tunnisteella #LastNightInSweden.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (33)

Vastaa
en finne
totta
"Hän viittasi siihen, että Ruotsiin on tullut paljon ulkomaalaisia."

Paljon esimerkiksi suomalaisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tukka hyvin?
Lääkitys kunnossa?
Valeuutisten tehokkain levittäjä tuntuu olevan Trump itse. Aina löytyy jokin vaihtoehtoinen fakta, kun mokia pitää selittää.

Hip
Vast: Lääkitys kunnossa?
Eikö olut totta, mikä valeuutinen?
Nyt on muotia mustamaalata ja pitää vihapuhetta Trumpista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
kertokaa
Vast: Lääkitys kunnossa?
Mikä Trumpin puheissa ei ollut totta, tässä Ruotsi asiassa..valeuutinen on helppo kumota faktoilla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Eilen illalla
Vast: Lääkitys kunnossa?
Trump sanoi selvästi että "eilen illalla" tarkoittaen perjantai-iltaa.

Silloin Ruotsissa ei tapahtunut mitään erityistä.

Valeuutisten paras levittäjä on Dump itse.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
taksu
olisivat
repineet huumoria ikean teknisestä häiriöstä..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mennyttä maata
Vast: olisivat
Trumpille voisikin lähettää tietoa siitä, miksi Ruotsissa ei huomata mitään tapahtuneen, on vain teknisiä vikoja! Asioista ei Ruotsissa uskalleta puhua ja kun joku sanoo sen ääneen, alkaa tekopyhä paheksunta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kirjahylly
Vast: olisivat
Trumpilla olisikin tekemistä Ikean simppelimpienkin kalusteiden kokoamisessa. Osaisiko lukea edes ohjeita, taitaa olla englannin tavaamistaidot eskarilaisen tasolla.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nylkijä
Vast: olisivat
"Kirjahylly" ei nyt ole ihan kartalla...
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Foxy lady
Baby Donald
Kun isobaby oli eilen nähnyt niinkin luotettavan kanavan kuin Fox Newsin värittyneen dokumentin Ruotsista, niin kyllähän sitä terroria tapahtui just silloin. Kaikki mitä telkkarista tulee on totta ja tässä ja nyt. Ei sille kannata selittää, ei se ymmärrä. Luotetaan siihen, että sillä on vielä joku täyspäinen avustaja, joka hoitaa sen virkatöitä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Repe
Vast: Baby Donald
Bannon ja Pence hoitaa! Ja Spicer saa selittää!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hipo
Vast: Baby Donald
Uutiskanavat ovat siis taas valemediaa,mutta taas mollatessaan Trumpia täysin totta?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
pelle hermanni
Pikku kakkosen posti
Trumpin kannattaisi katsella vaikka pikkukakkosta siitä televisiostaan, mitä katselee yökaudet kylpytakissaan, niin pysyisi paremmin selvillä siitä mitä maailmassa usan ulkopuolella tapahtuu.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Neuvonantaja
Vast: Pikku kakkosen posti
Trump ei omista kypytakkia.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Objektiivisuus puuttuu
Vastapainoksi valtamedialle
Ruotsin pääministeri totesi taannoin heidän olleen naiveja, mutta naivius ei näköjään estä saman poliittisen linjan jatkumoa.

Euroopan mediamarkkinoille, myös Suomeen kaivattaisiin mediayhtiöitä, jotka uskaltavat kyseenalaistaa nykyisen yksipuolisen liberaalin ja vihervasemmistolaisen journalismin, vastapainoksi ajatuksille ja näkemyksille jotka on jätetty huomiotta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Objektiivisuus todellakin puuttuu
Vast: Vastapainoksi valtamedialle
Minun mielestäni taas monet mediayhtiöt ovat nykyään luonteeltaan liian nationalistisia ja populistisia - tarvittaisiin vastapainoksi liberaalimmin ajattelevia medioita, jotka uskaltaisivat kyseenalaistaa vallitsevan konservatiiviarvomaailman ja käsitellä normaalisti ajattelevien, positiivisten, optimististen ihmisten asioita, jotka on monesti jätetty huomioitta.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
å
Kävisiväi
Olisi hyvä herrojen Alekxsateri ja Carlin käydä Ruotsissa muutamassa lähiössä ja Helsingin rautatieasemalla illalla yksin. Ruotsin matkat ei enään kiinnoata Tallinnassa ja esim, Pietarissa on turvallista liikkua vaikka yksin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kusti
Vast: Kävisiväi
Olin 2000 luvun alussa ruotsalaisen laivan kanssa Göteborgin lähellä telakalla ja silloin ruotsalaiset työtoverini varoittivat liikkumasta yksin illalla, kun ulkomaalais taustaiset (en puhu skandinaaveista) nuoret olivat jengiytyneet, jos jotain tapahtuisi apua ei välttämättä tulisi, sanoivat työtoverini..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kylläpä kyllä
Vast: Kävisiväi
Pietari taitaa kirjoittajalle olla hyvinkin tuttu paikka... ;)
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mika M.T.
Trump etti
Trump ettii uutisia joista saa puhtia ja silti toitottaa, että kaikki uutiset on valeuutisia. Onpa looginen kaveri
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Doa
Vast: Baby Donald
Trump onkin perinteinen valeuutisista varoittava - uutiset, jotka sopivat omaan ajatusmaailmaan, niellään mukisematta, ja uutiset, jotka eivät sovi omaan ajatusmaailmaan, ovat ehdottomasti valeuutisia.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ateisti
Erikoista
Trumpin mielestä media valehtelee ja silti hän vetoaa valehtelevan median raporttiin.

Ainiin, FOX on republikaanien oma mediayhtiö ja siksi vaihtoehtoinen totuus on Trumpista sitä oikeaa uutisointia.