Iranin tarjous vuoropuhelusta Lähi-idässä törmäsi Münchenissä seinään

Ulkoministeri Zarif: Emme aio koskaan hankkia ydinasetta. Piste.

Christof Stache
Iranin ulkoministeri Zarif Münchenin turvallisuuskonferenssissa 19. helmikuuta.

Niilo Simojoki

Münchenissä puhuttiin paljon muutoksesta, mutta turvallisuuskonferenssin päätöspäivä osoitti, että ainakin yhdellä maailmankolkalla – Lähi-idässä – asiat ovat entisellään umpisolmussa. Tätä kuvasi hyvin se, etteivät Iranin, Israelin, Saudi-Arabian ja Iranin edustajat osallistuneet "keskusteluun" yhtä aikaa vaan pitivät puheensa vuorotellen.

Hyvin sovinnolliseen sävyyn esiintynyt Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif yritti puheenvuorossaan ylittää shiia- ja sunnimuslimien välisen kuilun ja ehdotti kunnollisen vuoropuhelun aloittamista alueen muiden muslimimaiden kanssa. Ongelma pitäisi määritellä yhdessä ja etsiä siihen siten ratkaisua, hän viestitti, mutta kiersi kysymyksen Israelin mahdollisesta osallistumisesta tällaiseen keskusteluun.

–  Meillä on tarpeeksi ongelmia Persianlahden alueella, joten haluamme aloittaa vuoropuhelun niiden maiden kanssa, joita kutsumme veljiksemme islamissa, Zarif sanoi.

Iranin uudistusmielinen presidentti Hassan Ruhani on jo tehnyt osaltaan aloitteita tähän suuntaan vierailemalla viime viikolla Kuwaitissa ja Omanissa

Zarifin esitykset saivat Münchenissä käytännössä täystyrmäyksen. Israelin kovan linjan puolustusministerin Avigdor Liebermanin mukaan alueella on kolme haastetta ylitse muiden: Iran, Iran ja Iran.

–  Maltillinen sunnalainen arabimaailmakin ymmärtää nyt ehkä ensi kertaa, ettei suurin ongelma ole Israel, juutalaiset ja sionismi, vaan Iran, Lieberman arvioi.

Iranin syyttämiseen yhtyi myös Turkin ulkoministeri Mevlüt Cavusoglu, jonka mukaan Iran pyrkii luomaan shiiavaltiot Irakiin ja Syyriaan. Eikä Saudi-Arabian ulkoministeri Adel al-Jubeirkaan säästellyt sanoja, vaan syytti Irania terrorismin tukemisesta.

Vakava tunnelma taukosi naurunremakkaan kun Zarifilta tiedusteltiin suoraan, kauanko Iranilta kuluisi aikaa oman ydinaseen valmistamiseen.

–  Ikuisuuden -- Emme aio koskaan hankkia ydinasetta. Piste. Ydinaseet eivät lisää Iranin tai minkään muunkaan maan turvallisuutta, Zarif vakuutti.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (7)

Vastaa
niiniin
Iran vedättää muita maita.
Iranin pyrkimys on palauttaa entinen Persian maailmanmahti.
Vaarallista siinä on tämä sokea fanaattinen islamin suunnan kannattajat, jotka johtavat Irania nyt.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
joojoo
Vast: Iran vedättää muita maita.
Miten vaarallista on äärijuutalaisten johtama juutatalaisuus Lähi-idässä. Johtavat Israelia nyt.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heh
Vast: Iran vedättää muita maita.
Eikö Saudi-Arabia johda kaikkein tiukemmin koraania tulkitsevien islamisteja, Osamakin oli Saudi-Arabiasta kotoisin. Mutta saudeilla on rahaa ja Iranilla ei, raha ratkaisee.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Make West Great Again
NewWorld
Kummasti Iranissa muuttui äänikellossa kun Washingtoniin tuli mies joka pitää länsimaiden etua, tärkeämpänä kuin muslimimaiden.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Heh
Vast: NewWorld
Kukaan 9/11 terroristeista ei ollut lähtöisin näistä maista, jotka ovat tämän "herran" kieltolistalla. Valta osa oli Saudi-Arabiasta, mutta Trumpilla on niin paljon bisneksiä saudien kanssa, joten Trumpin:n etu on ettei bisneksiin puututa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Josif_S
Saudi-Arabia
Turkki ja Israel aivan samoja terroristien tukijoita.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
diipadaapa
Vast: Saudi-Arabia
pahempia!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »