Merkelin arvostelijat tarttuivat heti Berliinin iskuun

Maahanmuuttopolitiikka nousi tikun nokkaan jo ennen epäillyn varmistumista

Maurizio Gambarini
Saksan liittokansleri Angela Merkel saapumassa paikalle, jossa rekka runnoi joulutorin ihmisjoukkoa.

Niilo Simojoki

Saksaan tulleen turvapaikanhakijan tekemä suuri terrori-isku olisi varmasti ollut ehdolla ykkössijalle liittokansleri Angela Merkelin pahimpien painajaisten listalla. Aiheen tulenarkuudesta kertoo se, etteivät Merkelin vastustajat jääneet tiistaina odottamaan tutkinnan etenemistä tai kunnioittamaan uhrien omaisten surua, vaan kiirehtivät keräämään poliittisia pisteitä Berliinin tapahtumista.

Maahanmuuttovastaisen Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen johtajien mukaan juuri Merkel on vastuussa Berliinin uhreista. Puolueen johtajan Frauke Petryn mukaan Saksa ei ole enää turvallinen maa ja sen rajoja pitäisi valvoa paremmin.

–  Nämä ovat Merkelin kuolleita, tviittasi puolueen johtohahmoihin lukeutuva Marcus Pretzell.

Myös Merkel itse mainitsi ensikommenteissaan mahdollisuuden, että tekijä olisi turvapaikanhakija. Liittokansleri ei yrittänyt kätkeä pettymystään ja suuttumustaan siihen, miten väärin tällainen teko olisi Saksasta oikeasti turvaa tarvitsevia ja heitä auttaneita saksalasia kohtaan.

Saksan johtoon neljännelle kaudelle pyrkivä Merkel on joutunut parin viime vuoden aikana kotimaassaan yhä ahtaammalle. Hän ei ole kuitenkaan tehnyt mitään merkittävää muutosta maahanmuuttolinjaansa, vaikka hänen oma kristillisdemokraattinen puolueensa CDU on menestynyt osavaltiovaaleissa heikosti samalla, kun AfD on lisännyt kannatusta.

Kehitys on herättänyt huolta, vaikka tärkeimmät eli liittopäivävaalit ovat vielä yhdeksän kuukauden päässä ensi syksynä. Vuoden 2015 pahimman pakolaisvyöryn laannuttua Merkelin mahdollisuuksia uudelleenvalintaan on kuitenkin pidetty vaikeuksista huolimatta melko hyvinä.

Pieniä tarkistuksia Merkelin politiikassa on ollut toki havaittavissa. Hänen mukaansa radikalisoitumista seurataan yhä tarkemmin, ja pari viikkoa sitten puolueensa kokouksessa liittokansleri asettui vastustamaan kasvot kokonaan peittävien huivien käyttöä.

AfD:n lisäksi tyytymättömyyttä Merkeliin on esiintynyt myös kristillisdemokraattien omissa riveissä, erityisestä CDU:n baijerilaisessa sisarpuolueessa CSU:ssa. Puoleen johtaja Horst Seehofer ehätti tiistaina vaatimaan koko maahanmuuttopolitiikan uudelleenarviointia, jos Berliinin iskun tekijäksi varmistuu Saksasta turvapaikkaa hakenut henkilö.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Tuomas Iso-Markku pitää iskun poliittisten seurausten arviointia vielä liian aikaisena.

–  Se, miten selvitystyö etenee ja miten poliittinen johto iskuihin reagoi – ja miten sen koetaan iskuihin reagoineen – ovat myös keskeisiä kysymyksiä, jotka ovat auki, hän sanoi STT:lle.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (12)

Vastaa
alexander
kaltereiden taakse
Mikäli näihin loputtomiin terroritekoihin syylliset laitettaisiin vankilaan , olisi merkkeli itse häkissä loppuelämänsä .
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Osku
Vast: kaltereiden taakse
Jaa. Ehkä kuitenkin edes pikkaisen voisit perustella tuota mielipidettäsi, sillä harva varmaan voi sitä muuten ymmärtää. Vai oliko ulostulon taustalla kuitenkin vain yleinen katkeruus kaikkeen mahdolliseen?
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
anna v
skandaali
Hetkinen.... johtava poliitikko ohjaa julkisesti tuomioistuinta, miten mahdollista??
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Jerry of Finland
Mitäs Merkel oikein vihjailee?
Ei kai Merkel suinkaan vihjaa, että hän aikoo painostaa tuomioistuinta määräämään mahdollisimman ankaran rangaistuksen, vaarantaen siten oikeuslaitoksen riippumattomuuden, joka on yksi länsimaisen oikeusjärjestelmän kulmakivistä?

Suomessahan tällainen pieni autoillessa sattunut törttöily menisi tyypillisesti liikenneturvallisuuden vaarantamisena, rangaistuksena esim. 60 päiväsakkoa, mikä tuomitun tuloilla tekisi 360 €. Toki ymmärtäväinen ja humaani tuomari ottaisi huomioon syytetyn traumaattisen henkilöhistorian, vaikean yhteiskunnallisen aseman turvapaikanhakijana sekä syytettyyn tapauksen tiimoilta kohdistuneen kohtuuttoman julkisuuden paineen, ja jättäisi hänet rangaistukseen tuomitsematta.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
voi voi vai voiko
tosi vastuunkantaja
Berliinin isku selvitetään ja syyllisiä rangaistaan niin ankarasti kuin laki sallii, sanoo Saksan liittokansleri Angela Merkel.
Entäs niitä jotka mahdollistivat iskun..mihin syyttävä sormi osoittaa?
Kuka kutsui Saksaan..ja Eurooppaan..nyt siitä maksetaan kovaa hintaa, Saksassa, Ranskassa, Belgiassa ja missä seuraavaksi.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Antsu
Vast: tosi vastuunkantaja
Myös Suomalaiset jo saaneet osansa
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
JiiPee
Kantaako Merkel vastuunsa?
Merkel on itse pääsyyllinen avattuaan rajat terroristeille.

Tuomiopäivä
Se päivä on
Se päivä lähestyy rekkaakin kovempaa vauhtia, kun tällaisten kauhutekojen mahdollistajille häkki heilahtaa itselleen.

T.S.
Vast: Se päivä on
Tuomiopäivä: "Se päivä lähestyy rekkaakin kovempaa vauhtia, kun tällaisten kauhutekojen mahdollistajille häkki heilahtaa itselleen."

Niin, tulisi pitää perempaa huolta rekkojen lukituksista ja ajonestolaitteitakin voisi kehitellä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Poliittinen toimijan uutisia???
STT.n uutisia
" Merkelin mahdollisuuksia uudelleenvalintaan on kuitenkin pidetty vaikeuksista huolimatta melko hyvinä."
Kuka on pitänyt ja mihin perustuen????
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Tim
oi aikoja
Frau Merkel ja Juha Sipilä ovat tänään kertoneet mitä pitää tehdä jne. Eli parivaljakko neuvoo itseaiheuttamansa ongelman hoidossa? Mihin Eurooppa on oikein matkalla? Maalaisjärki loppunut kaikkialla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Realismia
Ei suinkaan
vaan kiirehtivät keräämään poliittisia pisteitä Berliinin tapahtumista.
Vai näin se tulkitaan, näitä "irtopisteitä" on taidettu keräillä jo vuosia..varoiteltu on, mutta ne on kuitattu milloin rasismiksi, vihapuheeksi ja vaikkapa populismiksi.
Merkelin toiminta ei ole muuttunut mihinkään, tämä on vain seurausta Merkelin toimista..ei irtopisteiden keräilyä. Toivottavasti saksalaiset tulevat järkiinsä ja heivaavat Merkelin syrjään..mahdollisesti syytettyjen penkille!

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »