Vihaiset valkoiset äänestäjät näyttivät kaapin paikan ja nostivat Trumpin vapaan maailman johtajaksi

Timothy A. Clary

Mimma Lehtovaara

Yhdysvaltain presidentiksi nousevan Donald Trumpin vaalikampanjan aikaisten kannanottojen perusteella ei voi päätellä mitään, arvioi dosentti Benita Heiskanen. Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen John Morton -keskusta johtava Heiskanen toteaa, että on mahdotonta ennakoida, mikä on vaalitaistelun aikaisen retoriikan ja todellisuuden suhde.

– Ongelma on, että emme voi tietää. Ei pelkästään, että hän on ollut täysin epäjohdonmukainen kannanotoissaan, vaan hän on monta kertaa pyörtänyt monet aiemmat sanomisensa.

Heiskanen kutsuu koko asetelmaa keinotekoiseksi, sillä Trump on ollut alun alkaen demokraattisen puolueen tukija ja nyt hän nousee presidentiksi republikaanien ehdokkaana.

–  Ei voi tietää, onko hän antanut lausuntojaan vain siksi, että on tiennyt niiden vetoavan tiettyyn äänestäjäkuntaan. Vai onko hän todella näiden ajatusten takana, pohdiskelee Heiskanen.

Samoilla linjoilla on Amchamin toimitusjohtaja Kristiina Helenius, joka ei uskalla veikata Trumpin ja tämän lähipiirin linjauksista juuri mitään. Trump esikuntineen alkaa vähitellen järjestäytyä, miettiä kabinettipaikkoja ja tehtäväjakoja. Republikaanisen puolueen ja Trumpin linjaerimielisyydet olivat ainakin keskiviikkoaamun voitonpuheen ajaksi unohdettu, joskin tulevan presidentin politiikan sisältö on vielä auki.

–  Ilmeisesti nyt on kaikkien intressissä pelata yhteen. Voitosta kaikki haluavat päästä jaolle, Helenius naurahtaa.

Ketkä sitten muodostavat Trumpin sisäpiirin? Tätä voi olla liian aikaista arvioida, mutta Trumpin kanssa samalla puhujalavalla voittopuheen aikaan oli perheen lisäksi myös poliittisia tukijoita.

–  He olivat kaikki vanhoja herroja, politiikan konkareita ja pelimiehiä, kuten huomattiin ja ovat hyvillä hollilla, kun sisäpiirin paikkoja jaetaan.

Heleniuksen ja Heiskasen arvioissa näillä hollilla voisivat olla esimerkiksi Trumpin vahvana tukijana profiloitunut New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani, entinen kongressin edustajainhuoneen puhemies Newt Gingrich ja kuvernööri Chris Christie, joka itse väistyi republikaanien esivaalikamppailusta talvella ja liittyi Trumpin tukijoihin. Tuolloin Trump ilmoitti Christien kuuluvan siihen tiimiin, joka ottaa Valkoisen talon haltuunsa.

–  Kun nähdään hallinnon nimitykset, voidaan tilannetta vähän hahmottaa, sanoo Heiskanen.

Nyt vain Trump itse tietää, mitä hänen päässään liikkuu, Heiskanen toteaa.

–  Koskaan ei ole ollut tällaista tilannetta, että presidentillä ei ole mitään sisä- eikä ulkopoliittista kokemusta.

Sisäpiirinsä avulla Trump alkaa siis hakea presidentillistä linjaansa. Helenius muistuttaa Trumpin asiantuntemuksen olevan sen verran heikkoa, että avustaja- ja sisäpiirillä, kuten myös varapresidentti Mike Pencellä, voi olla poikkeuksellisen paljon merkitystä.

–  Jää kiinnostavaksi, miten vahvat persoonat häntä pystyvät mahdollisesti kuljettamaan. Muodostuuko Washingtonia tuntevalle Pencelle merkittävä taustarooli.

Voimakkaan uskonnollinen Pence on tunnettu konservatiivisista arvoistaan esimerkiksi aborttikysymyksessä ja suhtautumisessaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin.

–  Voi olettaa, että niin kutsutut kulttuurisodat nousevat pinnalle, ennakoi Heiskanen.

Trump ei ole vaalikampanjan aikana osoittanut erityistä kiinnostusta ulkopolitiikkaan.

–  Jos Trump aikoo tehtävästään selviytyä, hän tarvitsee joko todella vahvan avustajakunnan, jolla on paljon liikkumavaraa tai sitten hän ottaa lusikan kauniiseen käteen ja alkaa itse miettiä näitä asioita. Hänestä tuli nyt yhdessä yössä vapaan maailman johtaja, Helenius huomauttaa.

Heiskanen toteaa, että esimerkiksi Trumpin Venäjä-näkemyksistä ei itse asiassa tiedetä juuri mitään. Hänen mukaansa Trumpin Venäjä-myönteisyys perustuu julkisuusheittoihin, joilla ei ole mitään varsinaista sisältöä tai suunnitelmallisuutta.

–  Ei niistä kukaan voi tietää.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (11)

Vastaa
Trollshofdan
Populismia
Öö, varmaan kyllä moni muukin häntä äänesti kuin vihaiset valkoiset. Jos ei ole tietoa, pitäisi tuollaiset väitteet jättää.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
tarkennus
Vast: Populismia
No tarkennuksena voisi sanoa että vihaiset työväenluokan punaniskaiset äijät äänestivät hänet valtaan. Puhtaasta raivosta ns.globalisaatiota kohtaan ja siitä että heidän työpaikkansa ovat menneet kaikenmaailman ulkomaan m-ille. Tämä on lyhyt ja mutta erittäin tarkka analyysi Trumpin pää-äänestäjäkunnasta. Eikä siihen ole nokan koputtamista.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Apfelkorn
Pienet vihreät miehet
Vihaiset valkoiset äänestäjät näyttivät kaapin paikan ja nostivat Trumpin vapaan maailman johtajaksi.
Paino sanoilla vihaiset ja valkoiset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Juu juu
Vast: Pienet vihreät miehet
Ja suvaisevaiset pöyristyivät niin yhdysvalloissa kuin suomessakin..
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
urpo
Vast: Pienet vihreät miehet
Ei ole minun johtaja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tt
Rasismia otsikossa
"Vihaiset valkoiset äänestäjät."
Pikemminkin politiikkojen tyhjän jauhamiseen ja jeesusteluun kyllästyneet ihmiset. Myös värilliset Usan kansalaiset jotka ovat suurimpia kärsijöitä, luvattomasti maassa olevien takia.
Valitsemalla Trump on toivoa,että jotain muutosta tapahtuu. Vaihtoehto olisi tarkoittanut kaiken jatkuvan ennallaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Mimpsu
Katkeraa kalkkia
Kyl täs saa niin mielensä pahoittaa.
Pelkkää pahoillaan oloo jo Haaviston häviöstä asti.
Jatkuuko tämä?

hip
hop
On noita hullumpiakin "johtajia" ja aika lähellä.

Tammisiltalainen
Vapaa maailma?
Mielenkiintoinen otsikko. Trumpin näkökulmasta maailma on vapaa vain hyvintoimeentuleville valkoisille. Muut saavat tyytyä entistä vähempään, etenkin jos eivät ole USAn kansalaisia. Myös ne "amerikan persut", jotka Trumpin valheita uskoivat niissä taantuvissa teollisuuskaupungeissaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ärjy
Intellektuelli taiteilija ja suvakkipiiri ei ainakaan!
Tää on juuri sama kuvio, mitä Suomessa näimme jytkyn tapahtuessa. Intellektuellit ja suvakkihenkiset pääkaupunkiseudun jengi piti täysin brutaaleina ihmisiä, jotka silloin äänestivät persuja.

Nyt on sama ääni kellossa sekä täällä Suomessa että jenkeissä. Lihavat, valkoiset, täystollot lukihäiriöiset äänestivät Trumpia. Säälittävää ja niin noloa. Ei ole meidän Amerikkamme! Kuitenkin sanojat saattavat olla itse maahanmuuttajia kahden passin kansalaisia ja unohtavat etteivät itse asiassa ole aivan ydintä.

Silmiinpistävintä on näiden arvostelijoiden oman egon ja elämäntavan ihannointi ja kuvitelma ainoasta oikeasta ja sallitusta tavasta elää. Miettikääpä kaikki New Yorkin ja Kehä kolmosen sisäipuolella asuvat, elämää on oletetun napanne ulkopuolellakin ja paljon.

Meillä ollaan Hesakeskeisiä, EUssa ollaa Brysselikeskeisiä ja USAssa Nykkikeskeisiä. Kaikki tämä kostautuu juuri tällaisilla äänestyksillä, "jota emme usko todeksi"!
Jatkoa seuraa Euroopassa keväällä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tot
Teflon-ukko
"titteli" kuvannee hyvin USAn seuraavaa presidenttiä, jota ei poliitikoksikaan voi
kutsua, kun niin sisä- kuin ulkopoliittinenkin kokemus on olematonta. Kampanjan aikana taisi syntyä jonkinlainen ennätys takinkäännöissä. Julkisia lausuntoja
seliteltiin ja peruttiin päivittäin. Kuvaan sopii mainiosti että Trump on joskus
tukenut myös demokraatteja.

Miten nämä maailman ykkösinä itseään pitävät ja eritoten "vihaiset valkoiset"
ottivat tällaisen ehdokkaan puheet nähdyn vakavasti? Ajateltiinko että riski kannattaa ottaa - huonommaksi ei voi mennä.
Kyllähän presidentin ja hänen esikuntansa toimet alistuvat tietyille instansseille,mutta
nyt syntynyt "värisuora" ryhtyessään ajamaan omaa linjaansa, saattaa saada aikaan
koviakin levottomuuksia mm Trumpin tuloluokkaan kuulumattomien miljoonien amerikkalaisten joutuessa vielä entistä ahtaammalle, kun perusetuja aletaan leikata tai poistaa kokonaan.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »