Tutkija: Yhdysvaltain sisäpolitiikkaan luvassa pitkä epävarmuuden kausi

Päätöksentekoa jumittava riitely kongressissa voi yltyä entisestään.

Heikki Saukkomaa
Leo Michel
Leo Michel

Maria Rosvall

Asiantuntija povaa Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan pitkää epävarmuuden aikaa Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen. Republikaanien ja demokraattien yhteistyö republikaanijohtoisessa kongressissa on ollut vaikeaa jo presidentti Barack Obaman kaudella, eikä tulevaisuus näytä ruusuisemmalta.

–  Vaalikampanjan aikana poliittiset ryhmät puolueiden sisällä ovat korostuneet, eivätkä ne ole kompromissituulella. Voi olla, että presidentti Obamaa kiivaasti vastustaneet republikaanit joutuvat nyt kongressissa maistamaan omaa lääkettään, arvioi Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija, amerikkalainen Leo Michel.

Uusi hallinto saa tehtäväkseen myös korkeimman oikeuden tyhjän tuomarinpaikan täyttämisen. Koska se vaatii taakseen senaatissa kahden kolmasosan enemmistön, väännöstä tullee tiukka.

Trump on uhonnut, että haluaa kumota Obaman aikaansaannoksia, kuten Obamacareksi kutsutun terveydenhuoltouudistuksen.

–  Se olisi potentiaalisesti järkyttävä isku niille 20 miljoonalle amerikkalaiselle, joilla ei ennen Obamacarea ollut terveydenhuoltoa. Lisäksi republikaanit tai Trump eivät ainakaan tietääkseni ole esittäneet Obamacarelle mitään vaihtoehtoista suunnitelmaa.

Trump vakuutti voitonpuheessaan haluavansa olla kaikkien amerikkalaisten presidentti. Michelin mukaan Trumpin kampanjapuheet eivät kuitenkaan unohdu hetkessä.

–  Kyllä se on vaikeaa, kun ottaa huomioon, kuinka radikaalia hänen retoriikkansa on puolitoista vuotta ollut. Mutta iso määrä ihmisiä äänesti Trumpia, ja on tärkeää ottaa huomioon, miksi he niin tekivät.

Kampanjapuheiden perusteella Michel on huolissaan myös Trumpin ulkopoliittisesta suunnasta – tai sen puutteesta. Hän uskoo, että myös maailmalla on paljon epävarmuutta Yhdysvaltojen aikeista.

–  Trumpin kommentit kampanjan aikana sisälsivät hyvin hajanaisia, epäjohdonmukaisia ja joskus jopa täysin vääriä tietoja. Maailmalla mietitään varmasti tulevaa suhdetta Yhdysvaltoihin ja sotilasliitto Natoon. Suomikin on Naton läheinen kumppani, ja näistä suhteista täytyisi pitää huolta.

Michel myöntää, että Trumpin voitto tuli hänelle suurena yllätyksenä.

–  Olimme tilanteessa, jossa Obama oli valittu presidentiksi kaksi kertaa, talous voi paljon paremmin kuin kahdeksan vuotta sitten, yhteiskunnallista kehitystä oli tapahtunut erityisesti terveydenhuollon saralla ja muun muassa seksuaalivähemmistöjen tilanne oli kohentunut. Yhdysvaltojen väestö on entistä koulutetumpaa ja kirjavampaa. Tähän nähden vaikutti niin epäjohdonmukaiselta, että ihmiset äänestäisivät valtaan jonkun, joka on tyyliltään ja poliittiselta filosofialtaan aivan toista maata.

Kaikesta huolimatta äänestäjien enemmistö näki toisin, ja äänestystulosta on kunnioitettava, Michel korostaa.

–  Samaan aikaan on sanottava, että tulevaisuuden haasteita ei pidä aliarvioida.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (2)

Vastaa
analyysiä
ja vielä mitä
Te jotka Trumpia puolustatte, miettikää edes tätä terveysuudistusta. Suomessa valitetaan kaikesta mutta köyhillä USAssa ei ole mitään turvaverkkoa. Ja Trump uhoaa olevansa kaikkien presidentti. hah. Kapitalisti riistäjä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Hep
Vast: ja vielä mitä
Ei Trump vielä ole oiminut presidenttinä,sensijaan demokraatti Obama on8 vuotta,vastaa nykytilanteesta. Onko ollut koko kansan presidentti hänkään.vai mitä,"analyysia"
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »