Nato STT:lle: Naton tehtävissä hävittäjät eivät lennä pimeinä Euroopassa

Alain Jocard

Minna Pulli, Minna Holopainen

Naton tehtävissä hävittäjät eivät lennä pimeinä Euroopassa, sanoo Nato STT:lle viikonloppuna antamassaan lausunnossa. Sama koskee sotilasliiton omia Awacs-tutkakoneita. Lausunnossa ei kuitenkaan oteta kantaa yksittäisten Nato-maiden omaan lentotoimintaan.

STT pyysi viikonloppuna Natolta lausuntoa Itämeren lentoturvallisuudesta ja pimeänä lentämisestä.

Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi perjantaina Kultarannassa, että Nato-maiden koneita lentää pimeinä Itämerellä kaksi kertaa niin paljon kuin venäläiskoneita.

Asia nousi esille, kun presidentti Sauli Niinistö kertoi perjantain tiedotustilaisuudessa ehdottaneensa, että Itämeren alueella pyrittäisiin sopimaan yhteisesti, että transponderit otetaan käyttöön. Putin sanoi suhtautuvansa ajatukseen myönteisesti.

Pimeänä lentämisellä tarkoitetaan tilannetta, jossa lentokone ei ole siviilitutkien eikä siksi myöskään siviililentokoneiden havaittavissa, koska se ei käytä transponderia eli suomeksi toisiotutkavastainta. Sen sijaan sotilastutkat ja -koneet havaitsevat myös pimeitä koneita.

Transpondereiden käyttö ei takaa turvallisuutta

Lentoturvallisuus Itämerellä ja venäläiskoneiden toiminta on noussut esille useaan otteeseen. Esimerkiksi Baltian maat ovat syyttäneet viime kuukausina Venäjää jatkuvista ilmatilaloukkauksista sekä sanoneet, että venäläiskoneet lentävät transponderit suljettuina.

Myös Nato nostaa STT:lle antamassaan lausunnossaan esille venäläiskoneiden toiminnan.

–  Olemme viime aikoina nähneet venäläiskoneilta vaarallista ja epäammattimaista toimintaa Yhdysvaltain laivojen ja koneiden lähettyvillä Itämerellä, Naton sähköpostitse välittämässä lausunnossa sanotaan.

Lausunnossa myös tuodaan esille, ettei lentoturvallisuuden huolehtiminen rajoitu ainoastaan transpondereiden käyttöön.

  –  Venäläiset sotilaskoneet eivät usein ilmoita lentosuunnitelmaansa tai kommunikoi lennonjohdon kanssa.

Nato on keskustellut tilanteesta Venäjän kanssa ja keskustelua käydään jatkossakin, lausunnossa sanotaan.

Presidentti Putin sanoi perjantaina, että ehdotus transpondereiden käytöstä otetaan esille Brysselissä järjestettävässä Nato-maiden ja Venäjän tapaamisessa, joka järjestetään Varsovassa pidettävän Nato-huippukokouksen jälkeen.

Venäjä voisi joutua transponderiostoksille

Sitoutuminen transponderien käyttöön saattaa vaatia venäläisiltä hankintoja, koska ainakin ruotsalaistiedon mukaan Venäjän asevoimilla transponderit on käytössä vain kuljetus-, ei taistelukoneissaan.

Asiasta tviittasi lauantaina Wiseman-lempinimellä tunnettu Ruotsin ilmavoimien majuri ja aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija Carl Bergqvist. Hänen mukaansa taistelukoneet käyttävät Venäjän asevoimien omaa järjestelmää, eivät siviilijärjestelmissä näkyviä transpondereita.

STT ei ole saanut nykytilanteeseen vahvistusta Suomesta, mutta ainakin aiemmin asianlaita oli näin. Esimerkiksi Neuvostoliitosta aikoinaan ostettuihin Mig-hävittäjiin transponderit piti hankkia erikseen. Toisaalta ainakin yksi Suomen ilmatilaa viime vuosina loukanneista venäläisistä sotilaskuljetuskoneista näkyi jopa Flighttradar24-palvelussa eli koneessa oli tavanomainen transponderi kytkettynä päälle.

Kansainvälisellä siviili-ilmailujärjestöllä ICAO:lla ei ole transponderin käyttämiseen pakottavia sääntöjä.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (6)

Vastaa
Jenström
Retoriikkaa
Nämä koneet eivät lennä, mutta nämä lentävät. Suomen pointti on, että yksikään ei lentäisi. Ovatko USA ja Venäjä maailman lapsellisimpia maita vai?
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
saa ajatella
Niin varmaan!
Eipä noita koneita ainakaan flightradar24:ssa (nettisivu josta näkee lentoliikenteen) näy. Kuten ei mitään muitakaan sotilaskoneita maasta riippumatta.
Ja tuskinpa tulee näkymäänkään, mutta onpahan taas otsikoita revittäväksi.
Paljon poruja, villoja ei niinkään.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Vahtikoira Valpas
transponderit
Eikä juttu ole vielä niinkään yksinkertainen, vaikka transponderi olisikin päällä, sen voi ainakin joissain tapauksissa asettaa lähettämään täysin harhauttavaa koodia, jolloin kohteen muitten liiketekijöiden perusteella voidaan vaan arvailla, mistä koneesta oikeasti on kyse.. Älkääkä nyt heti vetäkö sitä iranilaiskoneen keissiä tähän..
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ateisti
Vast: transponderit
Ei se kaupallinen matkustajakone ole kiinnostunut että minkälaisesta koneesta on kyse vaan vain siitä että missä se on.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ateisti
Ja sama sitten suomeksi
Eli NATO:n tehtävissä koneilla on transponderit päällä mutta sitten kun mikä tahansa NATO-maa lentääkin omia tehtäviään, eivät ne enää olekaan.

Mutta tarkoittaa myös että Putler on väärässä, NATOn tehtävissä ei siis lennetä ilman transpondereita vaikka NATO-maat omissaan lentäisivätkin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Late-
Mutta?
Missä tehtävissä ne sitten lentävät. Asiahan on esillä lentoturvallisuuden parantamiseksi Itämerellä.

  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »