Saksan poliisi paljasti laajan kolikkoväärennöksen

Saksan poliisi on paljastanut jättimäisen rahanväärennöksen, kertoo Bild-lehti. Operaatiossa kuljetettiin jätekolikoita Kiinaan, missä niistä tehtailtiin uusia kolikoita.

Rikoksessa oli mukana Saksan keskuspankin ja lentoyhtiö Lufthansan työntekijöitä. Kolikoita tehtailtiin mahdollisesti jopa 20 miljoonan euron arvosta.

Saksan keskuspankissa tuhotaan joka vuosi satoja tonneja kolikoita irrottamalla kupari- ja nikkeliosat messingistä. Osa näistä kolikoista kuljetettiin Kiinaan, missä ne korjattiin. Lufhansan työntekijöiden mukana kolikot kuljetettiin Saksaan, missä ne vaihdettiin seteleiksi.

Poliisi pääsi rikollisten jäljille vuosi sitten, kun tulli kiinnitti huomiota Lufhansan lentoemäntään, joka ei tahtonut jaksaa kantaa käsimatkatavaroitaan.

Kuusi koplaan kuuluvaa, heistä neljä kiinalaista, on pidätetty. Poliisin mukaan mukana on ollut ainakin 25 henkilöä.