Eläke-
viranomaiset
arvostelevat
Perssonia

Turun Sanomat, Tukholma

Ruotsin entinen pääministeri Göran Persson on nostanut kuukausittain erorahoja aiemmasta toimestaan 13 185 euroa kuukaudessa, vaikka hän viimeksi kuluneet kuukaudet on työskennellyt kovalla palkalla myös konsulttina. Sääntöjen mukaan konsulttipalkkiot - 11 000 euroa esitelmätunnilta - tulisi vähentää kuukausierorahasta. Tämän Persson on kyennyt kiertämään perustamalla oman firman, jonka tuottoihin kuuluvat muun muassa Perssonin nauttimat luentokorvaukset. Demarioppositio Ruotsissa on arvostellut nykyistä porvarihallitusta äveriäiden kansanosan etujen ajamisesta. Ei ihme, että syvät rivit Perssonin edustamassa työväenpuolueessa ovat nyt äkeissään entisen johtajansa ja edusmiehensä ahneudesta. Siinä suhteessa Reinfeldtin hallitus on oivallinen työväenpuolue. Asiasta nousi niin kova haloo Ruotsissa tiistaina, että eläkeviranomaisten oli oitis korjattava Perssonin erorahakorvaus ensi vuodeksi - noin 795 verolliseen euroon kuukaudessa. Summan kertoi iltapäivälehti Expressen verkkosivuillaan - ja taas on ruotsalainen perusdemari tyytyväinen. Persson vuorostaan voi kunnioittaa työn tekemistä ja paiskia konsultin hommia sitäkin tarmokkaammin.