Norjan poliisi: Varastetut Munchin taulut löydetty

Oslo,
(STT-NTB)

Norjan poliisi on löytänyt kaksi Edvard Munchin maalausta, jotka varastettiin kaksi vuotta sitten. Huuto- ja Madonna-maalaukset ovat nyt poliisin huostassa, ja niiden kerrottiin olevan varsin hyvässä kunnossa.

Poliisi ei kertonut, mistä ja kuinka maalaukset oli löydetty.

Taulujen löytymisen jälkeen ei ole tehty uusia pidätyksiä, eikä sellaisia myöskään poliisin mukaan ole odotettavissa.

Aseistautuneet miehet varastivat Huudon ja Madonnan 22. elokuuta 2004 keskellä päivää Munch-museosta Oslossa. Varkaudesta tuomittiin viime keväänä kolme miestä kahdeksan, seitsemän ja neljän vuoden vankeusrangaistuksiin.

Kaksi miehistä määrättiin myös maksamaan kaikkiaan 750 miljoonan kruunun eli noin 100 miljoonan euron korvaukset. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan selvinnyt, mihin taulut olivat joutuneet.

Nyt löytynyt Huuto ei ole taulun tunnetuin versio. Munch teki kaikkiaan neljä versiota maalauksesta. Tunnetuin versio varastettiin Norjan kansallisgalleriasta 1994, mutta se löytyi useiden kuukausien etsintöjen jälkeen lähellä Osloa sijaitsevasta hotellista.