Maailma

Armenialaiskoneen syöksyn
syyksi epäillään huonoa säätä

LK/REUTERS<br />Pelastusviranomaiset seurasivat, kun mereen syöksyneen armenialaiskoneen osia nostettiin maihin Sotshissa keskiviikkona.
LK/REUTERS
Pelastusviranomaiset seurasivat, kun mereen syöksyneen armenialaiskoneen osia nostettiin maihin Sotshissa keskiviikkona.

Varhain keskiviikkoyönä Mustaanmereen syöksyneen armenialaiskoneen putoamisen syynä uskotaan olevan huono sää. Armenialaisviranomaiset kertoivat keskiviikkona, että koneelta oli aluksi evätty lupa laskeutua Sotshin lentokentälle rankkasateen takia, mutta lennonjohtajat olivat muuttaneet mielensä. Yli sata ihmistä surmannut onnettomuus tapahtui toisen laskeutumisyrityksen aikana. Viranomaisten mukaan ei ole aihetta epäillä terrori-iskua.

- Alustavien tietojen mukaan ainoa onnettomuuden aiheuttanut syy oli sää, esimerkiksi huono näkyvyys, Armenian ilmailuhallinnon edustaja sanoi.

Turmakoneen omistavan Armavia -yhtiön edustaja vakuutti, että kone oli teknisesti kunnossa ennen lähtöään noin tunnin mittaiselle matkalleen Armenian pääkaupungista Jerevanista Etelä-Venäjällä lähellä Georgian rajaa sijaitseva suosittuun lomakohteeseen Sotshiin. Yhtiö ilmoitti lähettävänsä kuusi asiantuntijaa Venäjälle auttamaan onnettomuuden tutkinnassa.

Airbus 320 -tyyppinen kone hävisi tutkasta pian kello yhden jälkeen Suomen aikaa. Hylky löytyi myöhemmin 300 metrin syvyydestä noin kuuden kilometrin päässä rannikosta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Armeniaan maansuru

Koneessa oli kaikkiaan 113 ihmistä, joista ainakin kuusi oli lapsia. Matkustajien joukossa oli 85 armenialaista, 26 venäläistä, yksi georgialainen ja yksi ukrainalainen.

Pelastusyritykset jatkuivat koko keskiviikon, mutta Venäjän hätätilaministeriön tiedottajan mukaan kaikkien koneessa olleiden uskotaan saaneen surmansa. Iltaan mennessä vedessä kelluvien pelastusliivien, öljyn, matkatavaroiden ja lentokoneen kappaleiden joukosta oli poimittu 46 ihmisen ruumiit sekä useita ruumiinosia.

Päivän aikana Sotshiin saapui myös useita onnettomuudessa kuolleiden omaisia, joille Armavia-yhtiö järjesti lennon Armeniasta. Monet omaiset kertoivat sukulaistensa matkustaneen Venäjän puolelle tapaamaan tuttaviaan tai sukulaisiaan.

- Äitini oli siinä koneessa. Hän oli mennyt tapaamaan sisartaan, jota ei ollut nähnyt 15 vuoteen. Odotimme hänen soittavan. Kun hän ei soittanut, huolestuin ja soitin Sotshiin sukulaisille. He kertoivat meille uutisen, teini-ikäinen armenialaispoika kertoi.

Viranomaiset julistivat Armeniaan vuorokauden mittaisen maansurun.