Halpaa tuotantoa

Turun Sanomat, Hongkong

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-il yrittää elvyttää maansa pahasti lamaantunutta taloutta perustamalla muitakin erityistalousalueita, joihin houkutellaan ulkomaisia sijoituksia.

  Kymmenkunta eteläkorealaista yritystä on jo avannut tehtaita Kaesongin alueella maiden välisen demilitarisoidun vyöhykkeen pohjoispuolella.

Yritykset maksavat pohjoiskorealaisille työntekijöilleen reilut 50 euroa kuussa.

Etelä-Koreassa työläisten palkat ovat vähintään 20 kertaa suuremmat, ja Kiinassakin ansiot ovat korkeammat kuin Kaesongissa.

Muun muassa kenkiä, kelloja ja paistinpannuja valmistavat yritykset sanovat tehneensä oikean ratkaisun päättäessään sijoittaa vielä keske neräiseen Kaesongiin.

Kun Etelä-Korean rahoilla rakennettava neljä miljardia euroa maksava erityistalousalue on valmis, siellä pitäisi toimia useita satoja pääasiassa eteläkorealaisia yrityksiä.

Kim haluaa perustaa vastaavan alueen myös Kiinan rajan pintaan, mutta hanke ei ole edennyt juuri lainkaan. Alueen johtajaksi alun perin nimitetty kiinalainen monimiljonääri Yang Bin istuu vankilassa Kiinassa tuomittuna korruptiosta.

Kim etsii parhaillaan toista johtajaa ulkomailta, mutta kukaan ei ilmeisesti ole ollut halukas vastaamaan haasteeseen.

Alueet ovat tärkeänä osana Kimin kolme vuotta sitten aloittamissa varovaisissa talousuudistuksissa, joiden myötä muun muassa tiukasta hintasääntelystä on luovuttu.

Seurauksena pieni osa pohjoiskorealaisista on vaurastunut. Paljon tavallisempaa on silti, että ihmisten elintaso on laskenut entisestään.