Poliisi pidätti kolmannen Lontoon iskuista epäillyn

Lontoo,
(STT-AFP)

Britannian poliisi on ilmoittanut tehneensä kolmannen pidätyksen torstain epäonnistuneisiin pommi-iskuihin liittyen. Kaksi aiemmin kiinni otettua henkilöä ovat edelleen pidätettyinä. Poliisi uskoo, että iskuista epäillyt neljä miestä ovat edelleen maassa.

Lontoon pommi-iskujen tutkinta jatkuu kiivaana samaan aikaan, kun päähuomion vei syyttömän miehen ampumisesta käyty keskustelu poliisin uusista toimintaohjeista.

Lontoon poliisikomentaja Ian Blair sanoi, että poliisin kovat toimet jatkuvat viattoman miehen ampumisesta huolimatta. Samalla hän kuitenkin pahoitteli brasilialaismiehen ampumista metroasemalla.

Blairin mukaan poliisilla ei toistaiseksi ole todisteita siitä, että heinäkuun 7. päivän tuhoisien iskujen ja viime viikolla tehtyjen epäonnistuneiden iskujen välillä olisi yhteys.

Brittiläisten tiedotusvälineiden siteeraamien turvallisuuslähteiden mukaan poliisi tutkii mahdollisuutta, jonka mukaan kaksi heinäkuun 7. päivän iskujen tekijöistä olisi tavannut viime viikon iskujen tekijöitä koskenlaskumatkalla Walesissa. Tällöin iskuja olisi mahdollisesti suunniteltu yhdessä.