Uskonnon vaarat ovat haaste

EPA EPA-PHOTO / ALL OVER PRESS
EPA EPA-PHOTO / ALL OVER PRESS

Salman Rushdie

En pitänyt itseäni uskonnollisena kirjailijana, ennen kuin uskonto tavoitti minut. Uskonto oli luonnollisesti osa aihepiiriäni, miten muuten voisi intialaisella kirjailijalla ollakaan, mutta omasta mielestäni minulla oli myös paljon tärkeämpiä suunnitelmia. Kun hyökkäys sitten tuli, minun oli kohdattava se, mikä oli minua vastaan, ja päätettävä, mitä halusin puolustaa, koska vastustaja oli niin äänekäs, tukahduttava ja väkivaltainen.

Nyt kuusitoista vuotta myöhemmin uskonto seuraa meitä kaikkia, ja vaikka useimmat meistä luultavasti tuntevat niin kuin minä kerran tunsin, että meillä on muita, tärkeämpiä huolenaiheita, meidän kaikkien on kohdattava haaste. Jos epäonnistumme, nimenomaan juuri tämä haaste saattaa koitua kohtalokkaaksi.

Meille intialaisille, jotka vartuimme Intian ja Pakistanin vuosien 1946-1947 jakoa seuranneiden väkivaltaisuuksien jälkimainingeissa, tuon verilöylyn muisto on pysynyt mielessä pelottavana varoituksena siitä, mitä ihmiset voivat tehdä toisilleen Jumalan nimessä. Uskonnollisen väkivallan purkaukset ovat toistuneet Intiassa aivan liian usein - Meerutissa, Assamissa ja viimeksi Gujaratissa. Myös Euroopan historia on täynnä todisteita politisoituneen uskonnon vaaroista: Ranskan uskonsodat, Pohjois-Irlanti, espanjalaisen diktaattorin Francon "katolinen nationalismi" ja Englannin sisällissota, jonka osapuolilla oli sama taistelulaulu.

     Ihminen on aina etsinyt uskonnosta vastausta kahteen suureen elämänkysymykseen: Mistä olemme tulleet? Kuinka meidän tulee elää? Alkuperää koskevassa kysymyksessä kaikki uskonnot ovat kuitenkin kerta kaikkiaan väärässä. Maailmankaikkeutta ei luonut kuudessa päivässä jokin supervoima, joka lepäsi seitsemäntenä. Eikä sitä kirnunnut taivaanjumala jättikirnussa. Yhteiskunnallisena kysymyksenä taas totuus on yksinkertaisesti se, että aina kun uskonnoista tulee yhteiskunnan käyttövoima, on tyrannia väistämätön seuraus. Inkvisitio tai Taliban.

Siitä huolimatta uskonnot yhä väittävät omistavansa eettisten totuuksien avaimet ja niin muodoin ansaitsevansa erityiskohtelua ja suojaa. Valtaa tavoittelevia uskontoja nousee tuon tuosta esiin. Ne kuuluat ihmisten yksityiselämään, kuten monet muut asiat, jotka voivat toteutua yksityisyydessä yksimielisten aikuisten kesken mutta eivät tulisi kuuloonkaan julkisuudessa. Ääri-islamilaisuuden syntyä ei tarvitse kuvailla, mutta uskonnon uusi tuleminen on sitä laajempi aihe.

Nykypäivän Yhdysvalloissa voi melkein kuka tahansa - nainen, homo, afroamerikkalainen, juutalainen - hakea ja tulla valituksi korkeaan virkaan. Sen sijaan julkiateistilla ei ole pienintäkään mahdollisuutta. Siitä johtuu voimistunut hurskasteleva piirre amerikkalaisessa politiikassa. Bob Woodwardin mukaan nykyinen presidentti pitää itseään "Herran tahtoa " toteuttavana "sanansaattajana", ja "moraalisista arvoista" on tullut peitenimi vanhakantaiselle homouden ja abortin vastaiselle kiihkoilulle. Myös alakynnessä olevat demokraatit näyttävät joustavan tähän suuntaan, kenties luopuneina toivosta voittaa vaaleja muulla tavoin.

Euroopan komission entisen puheenjohtajan Jacques Delorsin mukaan "uskovien ja ateistien yhteentörmäyksestä tulee Yhdysvaltain ja Euroopan suhteita hallitseva kysymys lähivuosina".

Euroopassa Madridin rautatieseman pommi-iskuja ja hollantilaisen elokuvaohjaajan Theo van Goghin murhaa pidetään varoituksena siitä, että inhimillisen demokratian perustana olevia maallisia periaatteita pitää puolustaa ja vahvistaa. Jo ennen kuin nämä julmuudet tapahtuivat, Ranskan koko poliittinen kirjo tuki hallituksen päätöstä kieltää musliminaisten huivin käyttö ja muut näkyvät uskonnon harjoittamisen merkit. Myös muslimien vaatimukset erillisluokista ja rukoustauoista hylättiin.

Aniharva nykypäivän eurooppalainen sanoo olevansa uskovainen, tuoreen eurooppalaisten arvojen tutkimuksen mukaan vain 21 prosenttia. Yhdysvalloissa taas uskovaisia on peräti 59 prosenttia, kertoo Pew-tutkimuskeskus.

Euroopassa valistus edusti pakoa uskonnon ajattelua rajoittavasta vallasta, Yhdysvalloissa taas pakoa Uuden Maailman uskonnonvapauteen - enemmänkin siirtymistä kohti uskoa kuin pois siitä. Tätä nykyä monet eurooppalaiset pitävät amerikkalaista uskonnon ja nationalismin yhdistelmää pelottavana.

Vaikka epätodennäköistä onkin, ehkä amerikkalaiset demokraatit lopulta ymmärtävät, että nykypäivän kahtia jakautuneessa Yhdysvalloissa heillä voi itse asiassa olla enemmän voitettavaa, jos he pitävät puolensa kristillistä koalitiota ja sen kannattajia vastaan eivätkä salli melgibsonilaisen maailmannäkemyksen muovaavan amerikkalaista yhteiskuntaa ja politiikkaa. Ellei näin tapahdu, jos Yhdysvallat ja Britannia sallivat uskovaisten valvovan ja hallitsevan julkista keskustelua, niin läntinen liitto joutuu kasvavan paineen alaiseksi ja uskonkiihkoilijoilla, joita vastaan meidän pitäisi taistella, on hyvä syy juhlia.

Victor Hugo kirjoitti: "Jokaisessa kylässä on soihtu: opettaja - ja sammuttaja: pastori". Tarvitsemme elämässämme enemmän opettajia ja vähemmän pappeja, koska, kuten James Joyce on sanonut: "Mikään kerettiläisyys eikä mikään filosofia ole kirkolle niin vastenmielinen kuin ihmisolento". Mutta loistava amerikkalainen lakimies Clarence Darrow saattoi esittää parhaimman sekularistisen argumentin: "En usko Jumalaan, koska en usko Hanhiemoon".

• Kirjoittaja on intialais-englantilainen kirjailija, jonka 1988 ilmestynyt teos Saatanalliset säkeet kiellettiin muun muassa Intiassa ja monissa muslimimaissa ja josta ajatollah Khomeini antoi kuolemankäskyn, fatwan, vuonna 1989. Vuonna 1998 Iranin hallitus ilmoitti sanoutuvansa irti hengelisen johdon antamasta fatwasta. Rushdien artikkelin välitti New York Times Syndicate.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.