Maailma

Viimeiset syyrialaiset sotilaat
vetäytyivät Libanonin maaperältä

LK/REUTERS<br />Väenpaljous tervehti Libanonin joukkojen saapumista Bekaan laaksoon.
LK/REUTERS
Väenpaljous tervehti Libanonin joukkojen saapumista Bekaan laaksoon.

SANNA NEGUS

Damaskoksessa maan joukkojen vetäytyminen Libanonista ei näy katukuvassa mitenkään. Toki ihmiset tietävät asiasta, mutta mitään vastaanottoparaateja pääkaupunkiin ei ole luvassa. Huhupuheiden mukaan jonkinlainen virallinen juhla olisi silti tiedossa viikonvaihteessa. Mutta monien syyrialaisten mielestä vetäytymisessä ei ole mitään juhlittavaa.

- Minusta joukkojen vetäytyminen on huono asia, sanoo Ahmed , 19. Hän opiskelee ensimmäistä vuotta toimittajaksi ja työskentelee mattokaupassa Damaskoksen vanhalla kauppakujalla, Souq al-Hamadiyyalla.

- Kun Syyrian joukot eivät ole Libanonissa, maa on heikompi ja Israelin on helpompi hyökätä sinne, hän uskoo.

Voimatyhjiö syntymässä

Monet uskovat, että joukkojen vetäytyminen luo Libanoniin voimatyhjiön, jota Israel käyttää hyväkseen. Syyria onkin perustellut läsnäoloaan naapurimaassa nimenomaan vakauden luojana.

Syyrialla on ollut joukkoja Libanonissa jo vuodesta 1976, kun silloinen presidentti Suleiman Franjieh , maroniittikristitty, pyysi sisällissodan alettua apua Syyrialta. Naapuri lähetti joukkoja, jotka pysyivät vaikka Libanonin sisällissota päättyi jo 1990. Syyrialla oli tärkeä rooli sodan loppumisessa: se sai vihreän valon läsnäololleen Yhdysvalloilta, sillä Syyria antoi puolestaan tukensa Irakin vastaiselle koalitiolle ensimmäisessä Persianlahden sodassa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Murhan jälkeen

Libanonin entisen pääministeri Rafiq Haririn murhan jälkeen paineet Syyrian vetäytymiselle kasvoivat mielenosoitusten myötä. Syyttävä sormi osoitti kohti Syyriaa ja pian presidentti Bashar al-Assad ilmoitti vetäytymisestä. Mutta puhetta vetäytymisestä on jatkunut jo pitkään. Kesäkuussa 2003 Syyria vähensi joukkojaan tuhannella ja silloin puhuttiin myös mahdollisuudesta vetäytyä kokonaan, mutta pelättiin että se saattaisi johtaa uuteen sisällissotaan.

Ahmed itse on astumassa armeijan palvelukseen kuukauden päästä. Syyriassa on pakollinen kahden vuoden asevelvollisuus. Ahmed odottaa innolla armeijaan pääsyä, vaikka opiskelut katkeavatkin.

- Syyrialaisilla on voimakas taistelutahto, ja sen armeija on voimakas - Yhdysvallat pelkää sitä, Ahmed laukoo.

Yhdysvallat tuskin pelkää Syyrian armeijaa, mutta se on väittänyt maan valmistavan joukkotuhoaseita ja tukevan terrorismia. Erityisesti Syyrian avoin tuki Etelä-Libanonissa toimivalle Hizbollahille, jota Syyria nimittää vastarintajärjestöksi ja amerikkalaiset terroristeiksi, on yksi syy miksi USA on asettanut Syyrian kauppasaartoon. Edelleen Syyrian virallinen linja tukee 'vastarintaa' eli Hizbollahia. Mutta tuki jatkuu todennäköisesti niin kauan kunnes Syyrian ja Israelin konfliktia ei ole saatu ratkaistua.

Sisäpolitiikan muutoksia

Mutta Syyriassa uskotaan, että vetäytyminen tulee aiheuttamaan sisäpoliittisia muutoksia.

- Kun Syyrian alueellinen merkitys pienenee, sen on pakko tehdä useampia sisäpoliittisia muutoksia, sanoo al-Hayat -lehden Syyrian- päällikkö Ibrahim Hamidi . Hän viittaa kesäkuussa pidettävään valtapuolue Baathin puoluekokoukseen.

- Puoluekokouksen uskotaan hyväksyvän poliittisten puolueiden salliminen ja uusi sallivampi medialaki, Hamidi arvelee.