Venäjän Kioto-päätös siirtyy edelleen

Venäjä lykkää edelleen päätöstään siitä, liittyykö se niiden maiden rintamaan, jotka pyrkivät torjumaan maailmanlaajuista ilmastonmuutosta ns. kasvihuonekaasujen päästöjä vähentämällä.- Venäjän hallitus tutkii tarkasti kysymystä ja kaikkia siihen liittyviä vaikeita ongelmia. Päätös tehdään, kun työ on saatu päätökseen, Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoi tänään kansainvälisen ilmastokonferenssin avajaisissa Moskovassa.Putinin mukaan Venäjä kuitenkin kannattaa aktiivisesti Kioton pöytäkirjan "mahdollisimman nopeaa ratifiointia".Venäjän päätös on Kioton sopimuksen kannalta ratkaiseva siksi, että Yhdysvallat vetäytyi hankkeesta vuonna 2001 ja ilman Venäjän ratifiointia sopimus ei tule voimaan. Sopimukseen on liittynyt tähän mennessä 118 valtiota.YK, eri maat ja kansalaisjärjestöt ovat kiirehtineet Venäjää tekemään myönteisen ratkaisun. YK:n pääsihteeri Kofi Annan sanoo, että ilmastonmuutos todennäköisesti johtaisi mm. maanviljelyn edellytysten dramaattisiin muutoksiin.- Jos ennusteet toteutuvat, lapsemme ja lastenlapsemme eivät ymmärrä kuinka sallimme sen tapahtua, Annan varoitti.