Hokkaidon jälkijäristys sytytti öljynjalostamon tuleen

Hokkaidon saarta Japanissa on jälleen tutisuttanut maanjäristys, jonka voimakkuudeksi mitattiin 5 richteriä. Järistys on sytyttänyt tuleen öljyjalostamon Tomakomain rannikkokaupungissa. Jalostamo on yhä tulessa.Jalostamo syttyi tuleen sen jälkeen kun maanjäristys oli rikkonut varastotankin, josta alkoi vuotaa öljyä. Idemitsu-yhtiön omistama jalostamo ehti jo kertaalleen olla tulessa ensimmäisen järistyksen jälkeen. Kukaan ei ole loukkaantunut tulipaloissa.Tämänpäiväinen järistys oli Hokkaidoa toissapäivänä ravistelleen 8 richterin maanjäristyksen jälkijäristys. Perjantain jälkeen alueella on ollut ainakin 37 jälkijäristystä.Japani kuuluu maailman pahimpiin maanjäristysalueisiin. Kahdeksan vuotta sitten 6 400 ihmistä sai surmansa maan länsiosassa sijaitsevan Koben kaupungin maanjäristyksissä.