Eurostat: Komissaarit välttymässä erolta

Tilastotoimisto Eurostatin epäillyt väärinkäytökset eivät ole johtamassa EU:n komission tai talouskomissaari Pedro Solbesin eroon, alustavat tiedot kertovat. Alkuillasta oli kuitenkin edelleen epäselvää, onko Eurostatin varoja kateissa.Eurostatilla on ollut joka tapauksessa EU:n kirjanpidon ulkopuolisia tilejä, joihin on ohjattu tilastojen myynnistä saatuja varoja. Tileiltä on rahoitettu todennäköisesti muita palveluja, kuten Eurostatin henkilöstön lentopallojoukkueen matkakuluja.Asiasta kertoi parlamentin budjetin valvontavaliokunnan varajäsen Kyösti Virrankoski (kesk.). Hän esitti arvionsa ennen kuin EU-edustajat pääsivät myöhemmin illalla tutustumaan komission sisäisiin tutkimusraportteihin Eurostatin taloussotkuista.Virrankoski kertoi kuulleensa Eurostatin ongelmista parlamentissa ensi kertaa viime keväänä. Samoihin aikoihin asia vuoti myös julkisuuteen, mikä johti komission aloittamiin kurinpitotoimiin myöhemmin kesällä.