Iran: IAEA lähettämässä maahan lakiasiantuntijoita

Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA aikoo lähettää pian lakiasiantuntijoita Iraniin. Asiantuntijoiden on määrä keskustella maan viranomaisten kanssa lisäpöytäkirjasta, jota Iranilta vaaditaan ydinaseiden leviämisen estämiseksi solmittuun NPT-sopimukseen. Asiasta kertoi IAEA:n iranilaisedustaja Ali-Akbar Salehi maan kansallisen television haastattelussa.Iran on vastustanut lisäpöytäkirjan allekirjoittamista. Maalle on annettu aikaa tämän kuun loppuun mennessä todistaa, ettei se ole salaisesti valmistelemassa ydinaseita.Salehi myös painotti, ettei Iran pystyisi itse valmistamaan ydinaseissa tarvittavaa rikastettua uraania. IAEA löysi Iranista jälkiä rikastetusta uraanista viime kuussa.- Kaikille asiantuntijoille on melko selvää, ettei rikastettua uraania ollut valmistettu Iranissa vaan se oli tuotu maahan, Salehi sanoi.Salehi sanoi, että Iran on tähän mennessä ollut yhteistyöhaluinen ja esimerkiksi sallinut näytteiden ottamisen muista kuin maan ydinlaitoksista.