Hoon: Kellyn tapaus hoidettiin oikein

Britannian puolustusministeri Geoff Hoon vakuuttaa, että hän ei tehnyt virheitä Irak-jupakassa, joka johti puolustusministeriön asiantuntijan David Kellyn itsemurhaan.Hoon oli tänään kuultavana tutkimuslautakunnassa, joka selvittelee Kellyn itsemurhaa. Brittilehdet ovat pitäneet Hoonia henkilönä, jonka niskaan syy Kellyn kuolemasta todennäköisimmin sysätään.Kelly surmasi itsensä, kun julkisuudessa kerrottiin, että hän oli lähteenä BBC:n kohuraportissa Irakin joukkotuhoaseista.Hoonin mukaan puolustusministeriö yritti parhaansa mukaan estää Kellyn nimen vuotamista julkisuuteen. Hoon vakuutti myös, että Britannian hallitus ei ollut sopinut Kellyn nimen vuodattamisesta julkisuuteen.Kohu alkoi BBC:n kerrottua, että hallituksen viimesyksyistä Irak-raporttia oli "paranneltu" vastoin asiantuntijoiden kantaa, jotta Irak saataisiin näyttämään todellista pahemmalta uhalta.Britannian puolustusministeriö antoi tuolloin julkisuuteen tiedotteen, jossa sanottiin BBC:n raportin lähteenä olleen virkamiehen ilmoittautuneen. Puolustusministeriö ilmoitti myös olevansa valmis vahvistamaan virkamiehen nimen toimittajille.