Blix: Irakin uhkaa liioiteltiin

YK:n asetarkastajien entinen johtaja Hans Blix sanoo Yhdysvaltojen ja Britannian liioitelleen Irakin uhkaa. Blixin mielestä sota ei ollut oikeutettu.Blix vertasi BBC-radioyhtiön haastattelussa tänään Yhdysvaltojen ja Britannian toimintaa ennen sotaa keskiajan noitavainoihin.Blix arvioi Yhdysvaltojen ja Britannian tulkinneen yläkanttiin hankkimiaan tiedustelutietoja tai liioitelleen niitä.Ennen kuin Yhdysvallat ja Britannia aloittivat hyökkäyksen Irakiin 20. maaliskuuta, perusteli presidentti George W. Bush hyökkäystä sillä, että Irakin joukkotuhoaseet ovat välitön uhka muille maille. Pääministeri Tony Blair puolestaan sanoi tukevansa Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakin joukkotuhoaseiden muodostaman uhkan vuoksi.Saddam Hussein kukistumisesta on nyt kulunut viisi kuukautta, mutta 1 500 amerikkalaisen asiantuntijan joukko ei ole löytänyt Irakista ydinaseita, kemiallisia tai biologisia aseita. Blix kertoi jo alkuviikosta Australian radion haastattelussa, että Irak saattoi hävittää joukkotuhoaseensa jo yli kymmenen vuotta sitten.