Kalliomäki: Viron jäsenyys vahvistaa Itämeren ääntä

Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki (sd.) piti Viron EU-kansanäänestyksen tulosta odotettuna ja Suomen ja EU:n kehityksen kannalta myönteisenä asiana.- Se tuo positiivisen siivun Itämeren alueen osuutta unionin kehittämiseen. Koko Baltia on tärkeä, ja jos ajatellaan sisämarkkina-alueen laajentamista, sillä on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, Kalliomäki totesi STT:lle. Hänen mukaansa asia on myös turvallisuuspoliittinen kysymys.Ensi vuoden budjettiesityksessä on jo valmistauduttu Viron EU-jäsenyyteen alkoholiveroa alentamalla. Muita vastaavan luokan sopeuttamistoimia ei Kalliomäen mukaan enää ole tulossa.- Tietysti verokilpailu on tullut aika pitkäksi aikaa jäädäkseen. Uskon että Virolla on uusista jäsenmaista aivan parhaasta päästä mahdollisuudet myöskin aika nopeasti tulla euroalueeseen, Kalliomäki arvioi.