Maailma

EU:n komissio puolusti euroa

Euroopan unionin komissio puolustaa voimakkaasti euroa Ruotsin hylättyä yhteisvaluutan eilisen kansanäänestyksessä selvällä äänten enemmistöllä.Komission päätiedottaja Reijo Kemppinen painottaa, että 75 prosenttia euroa käyttävien maiden kansalaisista pitää yhteisvaluutasta. Hänen mukaansa ei ole mikään katastrofi EU:lle, vaikka joku maa päättäisikin olla siirtymättä euron käyttöön.Euroa tuetaan myös ylivoimaisella enemmistöllä niissä 10 maassa, joiden on määrä liittyä EU:n jäseniksi ensi toukokuussa, komission edustaja Gerassimos Thomas huomauttaa. Hän arvioi myös, ettei Ruotsin äänestystuloksella ole välttämättä heijastusvaikutuksia oman eurokansanäänestyksen järjestämistä harkitsevaan Tanskaan.EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi arvioi aiemmin, että Ruotsi menettää vaikutusvaltaansa sanottuaan ei eurovaluutalle. Prodi ilmaisi kantansa Ruotsin televisiolle. Prodin mukaan euromaiden valtiovarainministerit toivoivat Ruotsin liittyvän euroalueeseen, kun ministerit tapasivat viikonloppuna Italiassa.