Pohjois-Korea ehkä neuvottelupöytään marraskuussa

Pohjois-Korea on japanilaisen Kyodo-uutistoimiston mukaan periaatteessa valmis aloittamaan toisen neuvottelukierroksen ydinohjelmastaan marraskuun alussa. Pohjois-Korea on Kyodon mukaan kertonut asiasta ensimmäisellä neuvottelukierroksella mukana olleille maille. Tiedot perustuvat venäläisiin diplomaattilähteisiin.Kuuden maan neuvottelut Pohjois-Korean ydinohjelmasta päättyivät elokuun lopulla. Niihin osallistuivat Yhdysvallat, Pohjois- ja Etelä-Korea, Venäjä, Japani ja Kiina. Osallistujat lupasivat tuolloin jatkaa neuvotteluja mutta mitään tarkkaa päivämäärää ei asetettu.Venäjä on uutistoimiston mukaan aktiivisesti taivutellut Pohjois-Koreaa ottamaan asiassa maltillisen linjan. Presidentti Vladimir Putin on mm. lähettänyt Pohjois-Korean johtajalle Kim Jong Ilille henkilökohtaisen kirjeen, jossa tätä kehotetaan välttämään kaikkia provokatiivisia toimia.