EU:n Liikanen: Ruotsin päätös oikea

Suomen EU-komissaari Erkki Liikanen oli muiden tavoin järkyttynyt Ruotsin ulkoministerin Anna Lindhin kuolemasta. Komission minuutin hiljaiseen muistohetkeen osallistunut Liikanen piti järkevänä Ruotsin ratkaisua olla lykkäämättä kansanäänestystä.- Mielestäni täysin oikea päätös, ei pidä antautua tällaisen tapahtuman edessä, Liikanen sanoi STT:lle Brysselissä.Liikanen arvioi Lindhin kuoleman olleen suuri menetys erityisesti ruotsalaiselle yhteiskunnalle. Hän muistutti, että avoimen demokratian perinteisiin on aina kuulunut myös poliitikkojen vapaa liikkuminen julkisilla paikoilla.Ruotsin komissaari Margot Wallström toivoi kaikkien ruotsalaisten osallistuvan sunnuntain äänestykseen yhteisvaluutasta. Wallström totesi, että väkivalta ei saa vaikuttaa demokratiaan.- Haluan rohkaista ruotsalaisia äänestämään. Tämä on paras tapa kunnioittaa Anna Lindhiä, Wallström sanoi ääni pettäen.Mustiin pukeutunut Wallström ei kyennyt pidättämään kyyneleitään, kun hän puhui lyhyessä tiedotustilaisuudessa komission puheenjohtajan Romano Prodin kanssa.