Ruotsissa surun ja järkytyksen päivä

Tukholman kaduilla liikkui tänään järkyttyneitä ja surevia ihmisiä. Liput eri puolilla pääkaupunkia laskettiin puolitankoon ulkoministeri Anna Lindhin kuoleman johdosta.Surevia ihmisiä kokoontui murhapaikan eli NK-tavaratalon, hallituksen rakennuksen Rosenbadin sekä Karoliinisen sairaalan edustalle. Ihmiset toivat mukanaan kukkia, erityisesti sosiaalidemokraattien symbolina tunnettuja punaisia ruusuja, ja viimeisiä viestejä pidetylle ulkoministerille.- Hän oli suuri esikuva naisena, demokraattina, puolisona, äitinä ja tietysti ulkoministerinä, sanoi ensimmäisten joukossa kukkakimppunsa jättänyt Gudrun Vahlquist.Ruotsin kaikkien puolueiden johtajat kokoontuivat aamupäivällä hallituksen tiloihin Tukholmassa keskustelemaan tilanteesta. Jo aamupäivällä he ehtivät ilmaisemaan järkytyksensä tapahtuneesta.Maltillisen kokoomuksen johtajan Bo Lundgrenin mukaan hyökkäys Lindhiä vastaan on samalla hyökkäys avointa ja demokraattista yhteiskuntaa vastaan.Myös Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa on järkyttynyt ulkoministeri Anna Lindhin kuolemasta.