Stubb: Peli kovenee Euroopan unionissa

EU-asiantuntija Alexander Stubb arvioi jäsenmaiden kansallisten vaatimusten kovenevan Euroopan unionissa. Useimmat maat haluaisivat samalla myös kehittää EU:ta, mutta laajentumisen vaatimat mittavat muutokset arveluttavat monia. Tilalle on astunut varovaisuus, joka jarruttaa uudistuksia.- Peli on kovempaa kuin ennen. Tulevaisuus pelottaa vähän kaikkia, kun järjestelmä on paisunut niin suureksi, sanoo Stubb.Esimerkkinä Stubb mainitsee suurten ja pienten maiden välisen valtataistelun. Lisäksi kantojen tiukkenemisen syyksi Stubb arvioi sen, että EU neuvottelee lokakuussa alkavassa hallitusten välisessä konferenssissa (HVK) aiheista, jotka ovat poliittisesti erittäin herkkiä. Näihin lukeutuvat mm. sotilaallinen puolustus sekä poliisiasiat ja rajavalvonta, joista jäsenmaat ovat yleensä aina päättäneet itse.- Olemme niin lähellä kansallisvaltion suvereniteetin ydintä, että kaikki ovat varovaisia integraatiokehityksessä, Stubb sanoo.Tämän hetken kehitystä unionissa Stubb kuvaa eräänlaiseksi integraation ja nationalismin yhdistelmäksi.