Bermuda varautuu hirmumyrskyyn

Hirmumyrsky Fabianin ennustetaan iskevän tuhoisalla voimalla Bermudan saarelle ensi iyönä. Saarella valmistaudutaan hurrikaanin tuloon peittämällä ikkunoita puulevyillä. Koulut ja virastot on suljettu, ja lennot saarelle on peruttu. Alueelle matkalla olleet risteilyalukset ovat muuttaneet kurssiaan.Fabian-myrskyn pelätään olevan yksi pahimmista saarelle iskeneistä rajuilmoista. Myrskyn tuulet yltävät lähes 200 kilometriin tunnissa. Aallot kasvanevat jopa yhdeksänmetrisiksi, ja vettä voi sataa pienessä ajassa parikymmentä senttiä. Fabianin ennakoidaan kaartavan Bermudalta takaisin Atlantille, eikä sen uskota uhkaavan Yhdysvaltain itärannikkoa.Samaan aikaan Floridaa moukaroi kuitenkin trooppinen myrsky Henri. Sen pelätään aiheuttavan pahoja tulvia jo ennestään märässä osavaltiossa. Myrskyn ennakoidaan tuovan alueelle viikonvaihteessa 35 senttiä vettä.