Öljyputki palaa jälleen Irakissa

Kirkukista Baijin öljynjalostamoon kulkeva öljyputki paloi lauantaina Pohjois-Irakissa. Palon syttymissyytä ei vielä toistaiseksi tiedetä, mutta Yhdysvaltain armeijan edustajan mukaan kyseessä voi olla tihutyö. Palon sammuttamiseen arvioitiin kuluvan kaksi vuorokautta.Armeijan edustaja ei myöskään osannut sanoa, oliko kyseessä Irakista Turkkiin vievä öljyputki, joka on Irakin jälleenrakennukselle elintärkeä. Irakilaisiin öljyputkiin kohdistuneet lukuisat vahingonteot ovat hidastaneet maan jälleenrakennusta merkittävästi.Yhdysvaltain joukot kertoivat tänään pidättäneensä klaaninjohtaja Hatem al-Assy al-Obeidin epäiltynä öljyputkiin kohdistuneiden tihutöiden sallimisesta klaaninsa alueella. Obeidi on allekirjoittanut sopimuksen amerikkalaisten kanssa kahdeksan öljyputken ja kolmen voimalinjan suojelemisesta klaaninsa mailla.