Burman juntta väläytti vapaiden vaalien mahdollisuutta

Burmaa hallitseva sotilasjuntta on julkistanut oman seitsenportaisen "tiekarttansa", jonka on määrä viedä maa kohti demokraattista järjestelmää. Tiekarttaan sisältyvät vapaat vaalit, jotka perustuvat uuteen perustuslakiin.- Vapaat vaalit järjestetään nojautuen uuteen perustuslakiin, jonka määrittelee kansalliskokous, sanoi äskettäin tehtäväänsä valittu Burman pääministeri Khin Nyunt.Nyuntin mukaan kansalliskokous kutsutaan koolle samassa kokoonpanossa, jossa se oli ennen vuotta 1996, jolloin sen toiminta jäädytettiin. Tuolloin oppositiopuolue NLD vetäytyi kansalliskokouksesta.Perustuslain laatimisen jälkeen siitä järjestetään kansanäänestys, ja jos laki hyväksytään, sen pohjalta pidetään vapaat vaalit. Vaaleilla valitaan maahan parlamentti ja hallitus, Nyunt ilmoitti. Hän ei kuitenkaan kertonut vaalien mahdollista ajankohtaa.Burmaa on johtanut sotilasjuntta jo vuodesta 1962. Vuonna 1990 maassa järjestettiin vaalit, jotka oppositiojohtaja Aung San Suu Kyin NLD voitti selvästi. Juntta kieltäytyi tunnustamasta vaalitulosta.Suu Kyi on ollut pidätettynä toukokuun lopusta lähtien.