Lontoossa lyhyt mutta laaja sähkökatko

Sähkökatko pysäytti mm. julkisen liikenteen Lontoon keskustassa tänään, viranomaiset kertovat. Tarkkoja tietoja ei heti ollut saatavissa, mutta katkos koski tiettävästi suurta osaa Lontoota ja Kaakkois-Englantia.Katkos kesti lopulta kuitenkin vain runsaat puoli tuntia, Britannian sähkönsiirrosta vastaava Ofgem-yhtiö kertoo.Tuhannet ihmiset joutuivat jatkamaan matkaansa kävellen pimeillä kaduilla. Katulamppujen ollessa pimeinä näkymä muistutti silminnäkijöiden mukaan New Yorkia aiemmin tässä kuussa sattuneen laajan sähkökatkon aikana.BBC:n tietojen mukaan katkos johtui muuntajan rikkoutumisen aiheuttamasta viasta Britannian valtiollisessa sähköverkossa. Metroliikenteen pysähtymisen lisäksi monia rautatieasemia suljettiin. Kukaan ei ensimmäisten tietojen mukaan loukkaantunut sähkökatkon vuoksi.Myös Helsinkiä koetteli laaja sähkökatko viime lauantaina.