Duhalde valittiin Argentiinan presidentiksi

Senaattori Eduardo Duhalde valittiin varhain keskiviikkona Argentiinan uudeksi presidentiksi. Duhalde sai taakseen selvän enemmistön äänistä kongressin vaalissa.Kongressin suurinta puoluetta, peronisteja, edustava 60-vuotias Duhalde nauttii laajaa kannatusta myös muiden puolueiden joukossa. Hänen on tarkoitus johtaa Argentiinaa joulukuuhun 2003 saakka.Duhalde lupasi virkaanastujaispuheessaan muodostaa maahan kansallisen yhtenäisyyshallituksen. Puolueista ja poliittisista intresseistä riippumattoman hallituksen avulla hän pyrkii rauhoittamaan maan taloudellista ja poliittista kaaosta. Duhalde vahvisti myös, ettei Argentiina aio lyhentää ulkomaanvelkojaan ennen kuin maan talous on kääntynyt kasvuun. Duhalde aikoo lisäksi esitellä maalle uuden talousohjelman perjantaina.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.