MOT: Nordea toiminut aktiivisesti veroparatiiseissa

Lehtikuva/ Markku Ulander
Lehtikuva/ Markku Ulander

Finanssikonserni Nordea on Ruotsin finanssivalvonnan varoituksista huolimatta toiminut aktiivisesti veroparatiiseissa kuten Panamassa ja Brittiläisillä Neitsytsaarilla. Asiasta kertoo Ylen MOT-ohjelma. Paljastus on osa massiivista tietovuotoa.

Süddeutsche Zeitung -lehti on jakanut tietovuodon kansainvälisen tutkivien toimittajien ICIJ-järjestön kautta yli sadalle muulle tiedotusvälineelle eri puolille maailmaa. Vuodetut asiakirjat ovat peräisin panamalaisesta asianajajatoimistosta Mossack Fonsecasta, joka on maailman suurimpia veroparatiisipalveluja myyviä yhtiöitä.

Tietovuodon mukaan Nordean Luxenburgin-yksikkö olisi vuosina 2004–2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.

Vuodettujen asiakirjojen mukaan veroparatiisiyritysten rakenteet ovat monimutkaiset ja niiden johdossa on panamalaisia bulvaanijohtajia. Yritysten oikeiden omistajien eli Nordean asiakkaiden nimet eivät ole päätyneet julkisiin rekistereihin, MOT kertoo.

Salaisista asiakirjoista kuitenkin paljastuu, että Nordean perustamien veroparatiisiyhtiöiden oikeat omistajat ovat varakkaita yksityishenkilöitä Baltiasta ja Pohjoismaista, myös Suomesta.

MOT muistuttaa, ettei veroparatiisiyhtiön omistaminen ole laitonta. Sen sijaan jos yhtiöstä tai sen varoista ja investoinneista ei kerrota omistajan kotimaan veroviranomaisille, tapaus voi muuttua laittomaksi veronkierroksi.

TS–STT

http://yle.fi/uutiset/vuodetut_asiakirjat_nordea_perustanut_asiakkailleen_satoja_veroparatiisiyhtioita__johtajina_bulvaaneja/8784863?origin=rss

Lue myös

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Nordea palvelee.
Mutta eikö Nordea ole tässä vain ajatellut asiakkaansa parasta? Jos Nordeaan on tullut asiakas, joka on esittänyt asiakseen sen, ettei hän halua enää maksaa veroja, niin sehän on vain ihan luonnollista, että Nordea auttaa asiakastaan olemaan maksamatta veroja, koska se on ollut asiakkaan toive. Nordea siis auttaa ja palvelee kaikissa tilanteissa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Nordea palvelee.
Et siis tajua sitä perusasiaa, että kun jotkut kiertävät veroja, niin se raha revitään muilta.

Valtion pitää pyörittää toimintoja, ja joiltain ne rahat otetaan. Rikkaiden veronkierto on meillä valtiovallan suojeluksessa, joten eläkeläisiltä ja opiskelijoilta voidaan viedä leipärahat. Töissäkäyviltä poistetaan etuja, jäädytetään palkat ja valehdellaan, että siitä syntyy lisää työpaikkoja. Ei synny. Ns. Kansanedustajat itse eivät luovu mistään, vaan palkkiot ja edut pysyy ja paranee.

Hallitus ei halua kriminalisoida miljardiluokan veronkiertoa, mutta persaukisten ihmisten satasen verovapaa työkeikka on jostain syystä paljon vakavampi asia ja rikollista. Tasa-arvo on siis pelkkä vitsi. Edes maan ylintä johtoa ei kiinnosta pätkääkään.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nordea
Loistavaa ja isänmaallista asiakaspalvelua!? ai niin ei olekkaan suomalainen pankki!! Veronkiertoa ja korruptiota!
Mitä tekee SSS?? Valtiovarainministeriön ja pankkitarkastusviraston porukoilla on nyt tutkimisen paikka mistä on kysymys? Sinnekkö ne annetut verohelpotukset yrityksille onkin sijoitettu!??
Laillista rosvoustako taas? Wahlroosin metkuja miljonääriltä miljonäärille!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Sinisilmäistä
Mihin tässä enään luottaa kun Nordea kusettaa Wahlroos kusettaa.....

Vast: Sinisilmäistä
Ei ainakaan valtaapitäviin.
Ja mediankin piti olla politiikan vahtikoira, ei ole, on puudeli. Kai tämänkin tiesivät, muttei kertoneet ennen somepaljastusta
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Jopas olis pläjäys!
Menkäähän Suomen kansa hakemaan viemänne hiekat paikallisen Nordean lattialta. Vaikuttaa siltä, että ne saa kohta paiskoa luvan kanssa Wahlroosin silmille!!
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nyt riitti Nordean pelleilyt
Huomenna vaihtuu Nordea toiseen pankkiin.

Kultapossukerho
Isot Rosvot palmuin mailla, pikkurosvot työtä vailla. Jumankauta tässähän pitää alkaa runoilijaksi. Kardemumman yössä trallallaa. Pitää varmaan viedä sorkkaraudat, voimatongit, tiirikat ym. kaniin ja alkaa yrittäjäksi. Ei tuu ees hiki, ei oo ros...poliisi liki.;)
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Nordea ??
Näinkö on löytynyt sijoituskohde kaikille Kela- maksuhuojennuksille, yhteisöverohuojennuksille, työelekemaksujen siirrolle työntekijöiden harteille? Ja entisen vasemmistolaisen pankki kyllä avustaa sijoittamisessa.Ja SSS-miesten hallitus vaatii lisää rahasiirtoja yrityksille jotta ne voivat siirtää rahansa verottajan ulottumattomiin veroparatiisimaihin ja yhtiöihin. Nyt kaikki nimet julki ja kovennettua verotusta palkkioksi. Nyt ymmärrän miksi kokoomus ajaa uutta hallintalakia, jotta rahat voisi piilottaa entistä paremmin. Ahneus, ahneus ja ahneus (lainatakseni Häkämiehen sanontatyyliä Venäjästä)vievät tämän maan ja yritykset perikatoon. Johtajia palkitaan keskimäärin 3,5% vuosittaisella palkankorotuksilla ja työntekijät saavat tyytyä nollalinjaan jo useamman vuoden ajan. Ei ole tarkoitustakaan investoida, vaan jatketaan Yt-linjalla, kuihduttamalla yhtiöt henkilöstön vähennyksillä toimintakyvyttömäksi.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tell me something new
Käsi ylös, tuliko jollekulle uutisena ja yllätyksenä?

Vapaata
Vapaassa maailmassa on vapaata. Mitäpä se muille kuuluu?
Kaikkialla ei kaikkia veroteta henkihieveriin, ja se on hyvä asia.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Vapaata
Juuri sinunlaistesi ihmisten vuoksi tämä maa on kusessa. Kasva aikuiseksi! Sinunkin kasvattamiseen on jo mennyt miljoonia veronmaksajien rahaa.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Todella iso ongelma
Veronkierto, laiton tai "laillinen" on todella mittava ongelma, joka vie verovaroja esim. EU-maissa noin 19 Suomen valtion vuosittaisen budjetin verran. Ks netistä mm. "veronkiertokello". Sieltä löytyy linkkejä myös Euroopan komission verotussivuille, jossa tietoa veronkierrosta ja verokeinottelusta.