Käteinen syrjäytyy nopeaa tahtia

Suomen Pankin ennusteen mukaan käteisen käyttö maksuvälineenä voi loppua jo viidessätoista vuodessa

Ostoksilla ollut Jenna Vaarala ei usko, että käteisen käyttö vähenee ennustetulla vauhdilla.

Mirja Niemitalo/LM

Käteisen rahan käyttö vähenee kovaa vauhtia. Suomen Pankin ennusteiden mukaan käteisen käyttö voi loppua jo vuoden 2030 tienoilla.

Suomen Pankin rahanhuolto-osaston johtava neuvojanantaja Kari Takala kertoo, että laskelmien mukaan käteinen vähenisi nykyvauhdilla pois suunnilleen viidentoista vuoden kuluttua.

Takalan mukaan viime vuosina on havaittu, että kolikoiden kysyntä on vähentynyt.

– Eräänä syynä on se, että aika paljon automaatteja on pelkästään korteille, hän toteaa.

Suomen Pankin tuore kuluttajakysely tukee näkemystä, jonka mukaan käteismaksut ovat vähenemään päin. Kyselyn mukaan 73 prosenttia kuluttajista käyttää vähittäismaksuissa tällä hetkellä pääasiassa korttimaksuja.

Enää 13 prosenttia pitää käteistä pääasiallisena maksutapana. 15 prosenttia ihmisistä käyttää käteistä ja korttia suunnilleen yhtä paljon.

Takalan mukaan kaikista vähittäismaksuista kuitenkin vielä reilut 40 prosentti suoritetaan käteisellä.

Ristiriita luvuissa johtuu Takalan mukaan siitä, että kuluttajat ajattelevat vastauksissa enemmän maksujen euromääräistä kuin kappalemääräistä jakaumaa.

Kappalemääräisesti käteismaksuja on Takalan mukaan yhä selvästi enemmän kuin niiden euromääräinen osuus vähittäismaksuista osoittaa.

Käytännössä se merkitsee sitä, että ihmiset maksavat pikkumaksuja käteisellä.

Mobiilisovellukset epäilyttävät

Lähimaksu- ja mobiilisovellusten teknologisesta kehittymisestä huolimatta käteisen katoamista ei pidetä väistämättömänä.

Ostoksilla ollut Jenna Vaarala ei usko, että käteinen hiipuu käytöstä ennustetulla vauhdilla, vaikka hän itse käyttääkin aina pankkikorttia maksamisessa.

Hän muistuttaa, että käteinen on ollut konkreettisessa muodossa tuhansia vuosia, oli se sitten oravannahkaa tai jotain muuta. Tällä hetkellä pankkikortti toimii hänen mukaansa hyvin rahan symbolina.

Korttimaksaminen on Vaaralan mukaan helppoa ja vaivatonta. Hän ei innostu uusista virtuaalimaksamisen sovelluksista.

– En luota niihin vielä, hän toteaa.

Janne Itkonen kertoo käyttävänsä käteistä korkeintaan kahvilassa, muuten hän maksaa aina kortilla. Kehitteillä olevien mobiilisovellusten varmennuksiin hän suhtautuu vielä epäillen.

– Kortti ja tunnusluku ovat toimivia, riippumatta siitä, onko kyseessä pieni tai iso ostos, hän toteaa.

Käteinen on Timo ”Mölli” Hautamäellä pääsääntöinen maksutapa. Henkilökohtainen talousseuranta pysyy hänen mukaansa paremmin näpeissä, kun käyttää käteistä.

– En halua muita maksutapoja. Pidän kiinni käteisestä, Hautamäki sanoo.

Hautamäki pitää pankkiautomaattiverkoston harvenemista ongelmallisena, varsinkin haja-asutusalueella.

Timo Ollila käyttää ostosten maksamisessa sekä käteistä että pankkikorttia. Ne täydentävät hänen mukaansa toisiaan.

Hänellä on aina muutama kymppi käteistä, jolla voi maksaa matkan varrelle osuvia pienempiä ostoksia.

Kolmannes kaipaa lisää automaattejaSuomen Pankin kuluttajakyselyn mukaan 67 prosenttia on sitä mieltä, että pankkiautomaatteja on sopivasti. Vajaa kolmannes pitää määrää liian vähäisenä.

Pankkien yhteiskäytössä olevien Otto-automaattien määrä väheni viime vuonna 117 automaatilla.

Otto- ja TalletusOtto-automaatteja on jäljellä 1 474. Eurocash-yhtiön Nosto-automaattien lukumäärä kasvoi viime vuonna viidellä yhteensä 51 automaattiin.

Kansalaiset ovat varsin tyytyväisiä käteisen saatavuuteen. 88 prosenttia arvioi, että käteisen yleinen saatavuus on hyvä.

Reilut 90 prosenttia käteisestä nostetaan automaateista. Viime vuonna rahaa nostettiin automaateista 13,8 miljardia euroa.

Suomen Pankin tammikuussa Taloustutkimuksella teettämän kyselyn otos oli 500. Tulosten luottamusväli on 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Maksuvälineenä Timo Ollila käyttää sekä käteistä että korttia.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vastaa
Käteinen hyvä
Suomen Pankin ennuste
Pankkien aukioloajat pidemmiksi.Pankkiautomaatteja hieman lisää. Käteinen säilytettävä. Vanhat ihmiset, lukutaidottomat, tietokoneettomat, vähävaraiset unohdettu Suomen Pankin ennusteessa.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
HMH
Lisää maksuhäiriöitä
Käteisen syrjäytyessä maksuhäiriöt yleistyvät. Kortti on aivan liian helppo maksuväline. On ihan fiksua hoitaa arjen pikkuostokset käteisellä. Suuremmat, ja toivottavasti hyvin harkitut, hankinnat on toki kätevää hoitaa kortilla.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Köyhä
Maksaja
Nyky hallitus pitää huolen siitä että käteinen syrjäytyy meikäläisen taskusta yhä nopeammin. Bussi rahat just ja just taskun pohjalla, kertamaksu.

Johnny Cash
Ei mene läpi...
Tämä "ennuste" kuuluu samaan sarjaan kuin esimerkiksi kiinteistönvälittäjien ennusteet siitä että asuntojen hinnat tulevat nousemaan.

Heidän omat toiveensa siis esitetään kansalaisille lähes varmana ennusteena. Ei ole vaikea arvata miksi...
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
tuhmapoika
Tosi paikka
Voipi tulla tukala tilanne, jos vaimo huomaa, että on ostettu silloin tällöin kortilla kukkia, joita ei ole koskaan kotona näkynyt tai sitten niitä viime kuussa ostettuja pikkumustia ei vaan ilmestynyt kotipuoleen vaikka kaikki näkyy luottokorttilaskussa. Sietää ollakin tarkkana virtuaalirahan kanssa.